Lausuin iloni että hänessäkin nyt oli herännyt vakavampia elämänharrastuksia ja että hänkin nyt oli ruvennut ajattelemaan kaikkia tekojansa, hän, se entinen…
— Mutta onko sinussa nyt todella tapahtunut oikea kääntymys? kysyin.
Hän ei oikein tahtonut sitä kehua. Hän selitti vain mitä hänelle oli tapahtunut:
Maaseudulla ollessa oli hänelle lähetetty lahjaksi raamattu. Häntä oli hävettänyt, hän ei ollut kehdannut siitä kenellekään puhua, sillä hän vihasi raamattua. Mutta hän otti sen vastaan ja kirjoitti lahjoittajalle: "Ainoastaan siitä syystä että te sen minulle lahjoititte, suostun ottamaan raamatun vastaan." Joutohetkinään rupesi hän sitä katselemaan, aluksi halveksien ja ylenkatseellisesti. Mutta erään kerran sai hän ikäänkuin sähköniskun, joka tunki läpi sielun ja ruumiin… Hän alkoi rukoilla Jumalaa: "älä hylkää minua, älä hylkää minua!" Nyt alkoi hän lukea Raamattua joka aamu ja ilta. Nyt ymmärsi hän, mitä siinä sanotaan… hän löysi alituisesti uutta, mikä valaisi hänen entistä elämäänsä. Ja hänestä tuli vähitellen — muuttunut mies.
— Minä olen suuri raukka, sanoi hän: minä epäilen vielä paljon, mutta joka-päivä saan minä lisätodistuksia siihen että olen oikealla tiellä. Minä rukoilen joka-päivä jotakin. Ja minä olen ihmeekseni huomannut että rukoukseni auttavat… Kerran, näin puolisilta palatessani, tuli minulle entinen paha halu mennä juomaan… lähdin kävelemään alas Korkeavuoren katua keskikaupungille päin. Silloin — yhtäkkiä — tapahtui kuin olisi maa jalkani alta poikkilyöty… ja silmissäni kaikki musteni… silloin minä ymmärsin mitä olin aikonut tehdä ja minä palasin kotiini ja aloin entistä hartaammin rukoilla Jumalaa.
— Kuka olisi tällaista sinustakin uskonut! huudahdin minä. — Felix
Köykäinen?
— Niin, minä olen ollut huono ihminen, mutta varmaan Jumala armossaan on tahtonut minut pelastuksen tielle johdattaa.
— Mutta jos sinä vielä vaivut entiseen elämäntapaasi? Entä jos vielä lankeat?
— Sitähän ei osaa sanoa. Mutta jos minä lankean, niin lankean vielä pahemmin kuin ennen.
— Juuri sitä minäkin pelkään.