Hetken päästä olimme väittelyssä. Huomasin että hän alkoi minua ikäänkuin käännyttää ja se hieman suututti minua (kokematonta).
Minä vastasin hänelle että jokaisella on oma sisällinen elämänsä eikä pidä toista tuomita ennenkuin tämän sisällisen elämän tarkemmin tuntee.
— Niin, sinähän olet kyllä aina ollut siisti poika, "mamman poika", mutta sinä et tahdo tunnustaa Kristusta. Luetko sinä koskaan raamattua? Onko sinulla ensinkään raamattua?
Minä näytin hänelle.
— Olen sen itse itselleni ostanut, sanoin.
— Eikö sinua hävettänyt, kun menit raamattua ostamaan?
— Ei, ostin sen kuten muunkin arvokkaan henkituotteen… sehän on hebrealaisen runouden helmikimppu…
— Ja oletko lukenut myös?
— Silloin tällöin, en minä kovinkaan paha pakana ole. On minullakin uskonnollisia hetkiä.
— Mutta ne syntiset runosi?