— Oletko niitä koskaan lukenut?
— En…
— Mistäs siis tiedät että ne ovat "syntiset"? Sinä — joka et runoutta muutenkaan ikinä ole käsittänyt etkä siitä osannut nauttia etkä sitä tunne!
Hän myönteli. Vedin hyllyltä esiin "salatun kammioni" ja pyysin hänen sieltä lukemaan runot "Huokaus" ja "Hetket heikot". Hän luki ne läpi puoliääneen. — Mitäs arvelet, sanoin, — eikö minullakin ole sisälliset taisteluni ja jonkunlainen kristinusko hetkellisesti?
Toveri nosti päätänsä kirjasta: "Näistä päättäen luulis sinun olevan hyvinkin lähellä Kristusta!"…
Lähdimme yhdessä ulos, sillä minun oli kiiruhtaminen Y.L:n konserttiin. Kadulla vielä puhelimme samoista asioista. Kehoitin muuttunutta toveriani nyt rupeamaan harrastamaan muutakin kirjallisuutta yhtärintaa uskonnollisen kanssa. Sanoin että hän muuten kehittyy yksipuoliseksi. Hän pudisti päätänsä ja arveli ettei hän jouda maailman turhia kirjoja lukemaan sekä kehoitti puolestaan minua lukemaan "Augustinuksen tunnustuksia", jonka kirjan hän sanoi maksavan ainoastaan 75 penniä.
Ylioppilastalon vestibyylissä eksyin toveristani, niin ettemme tulleet toisillemme hyvästiä sanoneeksi.
* * * * *
Pieni lisähuomautus vuosien perästä:
Sen jälkeen en ole tätä toveria tavannut enkä häntä ikinä tavata voi. Parin vuoden perästä kääntymyksensä jälkeen kuulin hänen tehneen itsemurhan. Sitä ennen muistan häneltä postissa saaneeni järjettömän ja aiheettoman kirjeen. Muistan etten sanallakaan osannut vastata siihen. Nähtävästi oli Felix toverini niitä, joita uskon lääke ei paranna, vaan myrkyttää. Synnintunto ruumiillisesta turmeltumuksesta oli surmannut häneltä elämänhalun. Rauha tomulleen!…