Saman päivän iltana.
Ihanaa! Taas olen ollut hänen seurassaan, istunut hänen rinnallaan ylioppilastalolla kansansivistysesitelmää kuulemassa, (tosin en kuullut enkä ymmärtänyt siitä sanaakaan) saattanut hänet konserttiin Yliopistoon… kääntynyt palatakseni asuntooni, mutta saanut itsekkin piletin vastaantulevalta säveltäjältä sekä palannut konserttiin. Mahtava simfonia! Sävelten humussa ajattelin häntä… En keksinyt missä hän istui. Kun konsertti loppui ja seisoin holvissa, olin jälleen näkevinäni hänet ihmisjoukosta… hänkin varmaan huomasi minut, ajatteli kai että olin tullut häntä konsertista onkimaan saadakseni taas luotsata kotiin… piti miestä jo hulluna tungeksijana… arvasi että olin hänen tähtensä "pääni palelluttanut"? Sentähden käänsinkin "paleltuneen pääni" poispäin, vaikka viima siihen viilsikin… "Minä saatteleisin hänet maailman ääriin… enkä väsyisi!"…
Silloin olin jälleen näkevinäni hänen tummat silmänsä ja hienon hipiänsä: hän oli portaita alasmenemässä ja hänen rinnallaan oli mieshenkilö… he näyttivät iskevän silmää keskenään ja ikäänkuin vetävän suitaan nauruun, joka kai tarkoitti minun olemustani (se nauru oli sanovinaan: "katso, tuossa hän taas töllöttää se hajamielinen magister lyricus, joka on pikeentynyt…") Sitten he katosivat väkijoukkoon ja minä tunsin sydämmessäni piston. Ehkä olin nähnyt väärin? Ehkä kaikkea vain kuvittelin? Kaihomielisellä sydämmellä läksin saattelemaan kotiaan kahta muuta tuttua neitiä, jotka samalla tapasin… Olen väsynyt, mutta tämä päivä on minulle ihana, jos kohta siihen liittyy levottomuutta ja tuskaa…
Seuraavana päivänä.
Pilvinen on päivä ja vettä vihmoo, tuuli lauhasti etelästä puhaltelee. Tämä sade tekee hyvää: pian nousee viheriä nurmi ja jäät irtaantuvat. Ah, milloinka rinnastani lähtevät jäät? Milloinka sulanevat sydämmet yhdeksi hymyileväksi, kevätauringon loisteessa välkehtiväksi lammeksi?
… Kuljen kaupungilla vaaleansinervässä sadeviitassani (muisto ensimmäiseltä ulkomaaretkeltäni), se sopii minulle, sanovat asiantuntijat, minua käännytään silloin tällöin katsomaan kadulla… luullaan toisinaan ulkomaalaiseksi… mutta olen ylpeä siitä että puhun suomea, juuri kun joku on ulkolaiseksi otaksumassa.
* * * * *
Tänään kysyi eräs tuttava juristi kadulla, onko totta että olen "rakastunut neiti Bomiin" ja arveli että "pidä vain kiinni siitä plikasta… ei se ole hullumpi"…
Sietämättä hänen neuvojaan huudahdin suutahtaen:
"Sinun kaavojesi mukaan en rupea rakastelemaan!"