Ei! minä en rupea tähän päiväkirjaani enää kirjoittamaan mitään lempiseikoistani. Herrajumala, jos joku tämän näkisi? Ikuisen pilkan ja takanaurun osakseni saisin!
Kun iltapimeässä tulin huoneeseeni, odotti minua kirje pöydällä. Se oli S:lta, päätoimittajalta. Hän kirjoitti että hän "mielihyvällä olisi painanut kauniin ja voimakkaan runon" lehteensä, mutta koska olin pannut ehdoksi ettei se saisi tulla takasivulle, niin täytyi hänen — hän kirjoitti — "valitettavasti lähettää se takaisin". Lähetin runoni uudestaan hänelle vielä samana iltana vieden sen postilaatikkoon ja korjasin tuhmuuteni.
Tuskin olin päässyt uneen, kun minut äkisti herätti kova kanuunanlaukaus… oli kuin ilma ikkunani edessä olisi revennyt… aina vähänpäästä uudistui pamahdus… kuulin kellojen helvetillistä helinää — ja ymmärsin että nyt oli venäläisten pääsiäisyö. Kristus oli heille noussut ylös… Ylioppilaita oli kielletty menemästä ulos tänä yönä… Nukuin rauhattomasti.
30 p. huhtik., sunnuntai.
Noustessa sepitin pari pientä runoa: toinen aiheutui hänestä, toinen eräästä toverista, jolta aamun lehdessä näin runon "Kevätkukkasia".
Iltahämärissä veivät askeleeni sinne päin. Käväsin Kaivopuiston ravintolassa ja tarkastelin paikkoja, jotka odottivat osakuntaa huomista vapunpäivän-viettoa varten. Löysin pitkän pöydän, jolle oli kiinnitetty lippu kirjoituksineen: "För österbottningar, 200 personer." Siis tässä tulemme istumaan. Kun kovassa vesisateessa palasin kaupunkiin, näytti minusta kuin hän olisi toista puolta katua tullut vastaan. Kuljin surullisin mielin asuntooni. Tuntuu niin yksinäiseltä. Ajattelen huomista päivää. Minkähänlaiseksi se minulle muodostunee? Onnistuneeko päästä hänen viereensä siinä suuressa joukossa? Onhan varsin luultavaa että hän joutuu toiseen päähän pöytää, minä sorrun jonnekin kauvas, muut hakkailevat häntä… minä näen hänet hymyilevän henkilöiden seurassa, jotka ovat minulle vastenmieliset. — Oi kuinka kipeästi se tulee koskemaan sydämmeeni! Vappuiltani on vaarassa muuttua salaiseksi kärsimykseksi, ristintieksi, tulen pahalle tuulelle tovereiden seurassa… ja koko päivä on tuntuva hukkaan menneeltä? Mutta ehkäpä kestänkin nämät mustasukkaisuuteni puuskat, kun näin edeltäpäin varustaudun. Hei! Menkää repaleiksi hienoimmat, hellimmät tunnelmani! Jos niin käy kuten pelkään, koetan olla kahta iloisempi. Nauran, lasken leikkiä tovereini kanssa, ehkä hurjastelenkin… en ole näkevinänikään mitä hänen ympärillään tapahtuu… vaikka suuteleisivat häntä! Juon pullon simaa, syön tippaleipää, heiluttelen keppiäni laulun tahdissa. Repeä lempeni, painu matalaksi tunteeni punatuli, minun täytyy kestää, minun täytyy olla mies, vaikka puukko sydämmeen työnnettäisiin…
Härmästä poikia kymmenen,
Hurraamme pois, hurraa…
Oi! olen heikko, tunnen sen. Jos voisin, rukoilisin Jumalaa tänä yönä satuttamaan niin että huomenna pääsen hänen kanssaan rinnakkain. Lapsellinen rukous, mutta "joka paljon rakastaa, sille paljon anteeksi annetaan". Hyvää yötä nyt, sinä ikilevoton päiväkirjani — huomenna on vappu.
Huomenna en kirjoita päiväkirjaani sanaakaan!
Vapunpäivän jälkeisenä aamuna.