Pyryharakka kulta!
Niin, tietysti "kulta", sillä satun olemaan tällä hetkellä niin kultaisella tuulella.
Eilen oli meillä vapunpäivät! Ensi kertaa elämässään olivat nyt kaikki ylioppilaat, kielistä ja mielistä huolimatta, yhdessä viettämässä tätä kevään merkkipäivää. Aamusella marssittiin meren rannalle, Kaivopuistoon. Oli se harvinainen näky! Jos tietäisit kuinka pitkä on esplanaadikatu täällä Helsingissä niin voisit tämän näyn ymmärtää, kun sanon että tuo lumivalkolakkinen joukko ulottui päästä päähän tuon Helsingin komeimman kadun, vaikka vähintään neljä ylioppilasta kulki rivissä. Edellä kulkivat molemmat laulukunnat Y.L. ja Akademiska sångförening-lippuineen. Kaivohuoneella istahdettiin pitkien pöytien ääreen ja juotiin simaa. Väkeviä ei siellä maistettu. Minä sain paikkani meidän kauneimpain naisylioppilaidemme seurassa. Herranterttu kuinka ihanalta muutamat hienohelmat näyttävät valkolakki päässä!…
Me istuimme kaikki, paitsi laulajat, taivas-alla. Vähät siitä ettei päivä paistanut ja että vettä riputteli. Alussa tosin "stemninki" oli huono, kun saatiin odottaa kauvan simaa, Kaivohuoneelta palattiin kaupunkiin ja täytyi erota tyttölapsista iltaan asti. Nyt pisti meillä kolmella pohjalaisella: Pentti Flinkillä, Antti Järviluodolla sekä allekirjoittaneella päähän pistäytyä myös Alppilassa, jonne aina muina vappuina oli vaellettu jo aamulla (Alppila on paljon kauniimpi ja runollisempi paikka kuin Kaivohuone). Hyppäsimme kolmin miehin samaan ajuriin, jonka gummipyörät äänettöminä vierivät itäistä viertotietä. Mäntymäen ohitse ajaessamme soitettiin maammelaulua torvilla. — Ajoimme ohitse paljastetuin päin. Siellä olivat näet juomalakkolaiset juhlimassa.
Alppilassa istuimme juomaan kylmää punssia (avec aqva vita). Olihan tosin ylioppilaskunta lausunut toivomuksen, jotta oltaisiin raittiita tänä vappuna, mutta koska ilman paino oli kova ja sää sateinen, niin se aina vaikuttaa nautinnonhalua. Sanon sen tässä että mainio asia on olla raitis, mutta paljon mainiompi — osata juoda, juoda nimittäin silloin kun "henki päälle tulee", juoda sielunsa ja ruumiinsa virkistykseksi! Sillä kaikki yksipuolisuus kuolettaa vähitellen ihmisen. Pane sinäkin tämä mieleesi, rakas Pyryharakka. Joimme kolmeen Pekkaan pari pulloa hyvää punssia ja niin pääsimme mainiolle vapputuulelle. Tulimme avomielisiksi, lempeiksi ja samalla rohkeiksi, puhelimme sellaista mitä ei selvillä ollessa saa sanotuksi. Kun olimme tämän kohtuullisen viftin lopettaneet, lähdimme taas kaupunkiin, jalkaisin, ja ylioppilastalolla käytyämme nousimme Kämppiin. Nyt alkoivat juhlapäivällisemme, joita syötiin monessa huoneessa, ovet välillä avoinna. Syödessä laulettiin yhteen ääneen isänmaallisia lauluja. Reipas kuraattorimme piti puheen j.n.e. Iltapäivällä kävin kotona puolen tuntia levähtämässä ja sitten taas hyökkäsin uudestaan kaupungille, saattelin muutaman kiltin tyttölapsen kotiinsa ja lähdin ylioppilastalolle. Hyvät ystävät olivat pitäneet huolta istumapaikastani parhaassa seurassa.
Olipa pulska näky, mikä kohtasi silmää ylioppilastalolla! "Kilometrin pituisia" pöytiä oli valmiiksi katettu monta kymmentä ja joka-ikiseen sivu- ja lehterihuoneeseenkin. Kiittää saivat onneaan ne, jotka omistivat sijansa itse suuressa juhlasalissa, jossa koko ohjelma tapahtui, jossa koko klubi-iltaman loisto enin tuli esiin. Täällä olivat näet laulukunnat, täällä kaikki arvokkaimmat cives academici ja — cae, yliopiston opettajat, joista useimmilla oli valkolakki päässä.
Ajatteleppas, toista tuhatta valkolakkista istumassa kimaltelevissa riveissä, kukkia ja ruusuja rinnoissa, valkoisten pöytien ääressä, sali koristettu kaikkien osakuntien kunnia-lipuilla, jotka riippuivat aistikkaasti laipion rajasta.
Ja koko illan ja koko yön olivat lakit päässä eikä niitä otettu pois muulloin kuin Maamme-laulua ja muita kansallisia lauluja laulettaessa tai eläköötä kajahuttaessa eri puhujille tai ilohuutoja päästeltäessä niiden sähkösanomien johdosta, joita tanskalaiset, norjalaiset ja ruotsinmaalaiset ylioppilaat olivat lähettäneet tähän vapunjuhlaamme, lausuen myötätuntoisuutensa maamme nykyisessä asiassa ja asemassa.
Oli se kaunista katseltavaa, oli siinä nuoruutta ja voimaa. Olisitpa kuullut miten esim. porilaistenmarssia päästeltiin. Kun tuhat paria jalkoja yhtäaikaa laulun tahdissa iskee lattiaa ja kun säestykseksi nuot kilometrin pituiset pöydät laseineen pannaan heläjämään, niin on vaikutus niin tärisyttävä että jos semmoista Bobrikoffin edessä esitettäisiin, luulisi viimeisenkin p—n hänestä huudolla lähtevän ulos ja jumalaisen innostuksen hänetkin täyttävän!…
Minä olin onnellinen tänä vappu-iltana, sillä sainpa istua suloisen impilapsen vieressä, jonka pehmeillä kiharoilla lyyrylakki hohtaa kuni hopeainen jäkälä hymyilevien sammalten keskellä. Minusta tuntui kuin nyt vasta minäkin olisin ollut nuori ja ymmärtänyt nuoruuden arvon ja minusta oli kuin minullekin, syksyn kolkon kuutamopojalle, elämän kevätaurinko olisi säteitään näyttänyt ja kuin minäkin olisin saanut oikeuden elää, minä — kuollut sielu. Ja minusta tuntui että minäkin vielä voisin muuttua ja tulla hyväksi, erinomaisen hyväksi, jos minun sieluni toivot täyttyisivät — jos saisin olla suloisten henkilöjen seurassa enkä tarvitsisi nähdä pahuutta, kurjuutta, likaisuutta.