8 p, toukok. — On sentään suloista että on oikeus kantaa valkoista lakkia! Mikä tuores tunnelma kirkkaana toukokuun aamuna laskeutua uudessa kesäpukimessaan keppiä heilutellen tuonne puhtaaksi lakaistulle esplanaadille!… Kun ei ole mitään pakottavaa työtä… koko maailma tuntuu hymyilevän vastaani… kesän ohjelma on hämäryytensä tautta juuri suloinen. Tuntuu kuin voisi matkustaa ulkomaille, milloin hyvänsä… Reinin vihreille rannoille: Sveitsin hymyileville alppijärville… Naiset leijuvat jo keveissä kesäpuvuissaan… torilla myödään alati ruusuja. Pikkuinen avojalkatyttö tarjoilee sinivuokkoja, joita ei voi olla ostamatta… Meri kimmeltelee raikkaana aamupaisteessa, satamassa vilisee laivoja. Taivas seljastaa pääsi päällä sinisenä ja korkeana, koko ilma kuultaa ja heloittaa. Koivu ei tosin vielä ole hiirenkorvalla, sillä lämmintä vesisadetta puuttuu. Mutta nurmi jo hiukan vihoittaa. Runebergin patsaan ympärille on istutettu kallisarvoisia kukkia, taimet versovat päivä-päivältä, pian on sieltä tuulahtava suloinen tuoksu. Kevät on kevättä sentään pääkaupungissakin!…
10 p. toukok. Tämä lienee tulevaisuudessa oleva minulle muistossa ihanaa aikaa.
Ajatellappa että saa olla ja elää aivan kuin itse tahtoo! Ei ole kiinni minkäänlaisessa virastossa tai koulussa. Ja rahastakin näyttää onnellinen kohtalo sentään huolen pitävän…
Näiden päivien ohjelma on seuraava: Aamulla astelen lempeässä päivänpaisteessa alas Espikselle, ostan pikkutytöltä kimpun sinivuokkoja rintaani, istahdan esplanaadipenkille ja vedän povestani Juhani Ahon uuden teoksen "Katajainen kansani". Saan tällätavoin tehdyksi kolme tärkeää asiaa: primo: hengitän raitista ilmaa keuhkoihini! secundo: luen uusinta kirjallisuutta; tertio: varron ohi menevää armastani! Ihana ohjelma?… Entä nämät hempeät illat, kun etelän leyhkeys hivelee kasvojani ja koko mailma on kuni pumpulia. Meri tyyntyy illaksi, lahdelmat kimmeltävät peilikirkkaina, taivas on haaleansininen, lieto, laskevan auringon rusko… hienonhieno hämäränhuntu peittää vienosta soitosta raikuvan kaupungin… Jos olen jäänyt yksin kadulle tai eksynyt iloisista tovereista, niin tosin tapaa minut lemmenkaiho ja hempeässä kärsimyksessä astelen meren avaralle rannalle. En häntä tavanne? Silloin keksin sen keinon että riennän iltaani kuluttamaan johonkin perheeseen, jossa tiedän minulla olevan luotettavia ystäviä…
Nuori mies on kaikkialle tervetullut!
Kohta toivon pääseväni saaristoon asumaan…
Samana päivänä: Tapasin hänet. Hän on nyt minua kohtaan kylmänkohtelias. Hän kieltäytyy kaikesta mitä hänelle ehdotan. En voi tehdä hänelle ainoatakaan palvelusta. Hän ei huoli piletistä, jota hänelle tarjoan, hän tahtoo käydä itse sen ostamassa, hän ei halua kirjaa, jota hän ennen on sanonut haluavansa: hänellä on muka niin paljon muuta lukemista… ja saapihan hän sen itse kirjastosta, jos haluaa. "Kuten suvaitsette" soperran minä kohteliaasti, mutta sydämmessä tunnen kovaa kipua.
Illalla: Olin norjalaisen kirjailijan Knut Hamsunin esitelmää kuulemassa Yliopiston juhlasalissa. Hän oli myös siellä ja me tapasimme toisemme ulostultua, vaikka hän nähtävästi koetti päästä minusta.
— Tunnetteko Hamsunia, neiti?
— Olen lukenut hänen viimeisen teoksensa — se mies on kärsinyt paljon.