Jospa silloin olisin tietänyt Teidän sydämmenne tunteet! Mutta niitä en tietänyt ja minun täytyi olla varovainen. Ja tahdoin myös tutkia itseäni: kestääkö lempeni Teihin, vai onko se vain hetken heikkoutta? Sillä minä en tahtonut pitää Teitä tunteitteni leikkikaluna.

Koko keväimen kuluessa ajattelin ainoastaan Teitä ja olin kuni kuumesairas. Toverini minulle nauroivat ja ne, jotka kiintymisestäni Teihin tiesivät, laskivat siitä pilaa. Mutta se ei muuttanut salaista rakkauttani Teihin, se vain teki tuskat kovemmiksi. Mitä oli minun tekeminen päästäkseni Teitä lähemmäksi? Te vieroitte minua ja kahden kanssani ollessanne näytitte väliin kylmältä, sellaiselta kylmältä, joka on kohtelias, mutta ehdottomasti työntää luotaan. Noli tangere!

Ei ollut minulla helppo sellaisten hetkien perästä. Minusta tuntui kuin joku olisi kertonut minusta Teille jotakin vastenmielistä ja kuin olisi minun mahdotonta näyttää Teille että minullakin sentään oli hyvä sydän, kuinka karkeankummalliselta tahansa persoonallinen käytökseni Teistä näyttikään!

Päästäkseni Teidän kanssanne tutustumaan syvemmin, aijoin Teille kirjoittaa ensin lyhyen kysymyksen: "saisinko ruveta kirjevaihtoon?"

Mutta — ajattelin että Te sellaisen kysymyksen saadessanne pitäisitte minua hassuna tungettelijana. Ja jäin siis vartomaan sitä päivää, jolloin vielä saisin Teidät kerran tavata ja suusanallisesti sitä Teiltä kysyä. Tahdoin vain vähitellen saada itseni vahvistetuksi siinä uskossa ja tiedossa että todenteolla Teitä rakastan enemmän kuin muita.

Mutta! — minä en Teitä enää saanutkaan tavata, minun täytyi matkustaa kauvas pois ja silloin jäin ikäänkuin polttaville hiilille: kirjoittaakko vai odottaakko vastaisia tuntemattomia aikoja, jolloin taas ehkä palaisin pääkaupunkiin ja saisin Teidät nähdä?

Silloin samalla tapahtui se mitä olin salaisesti peljännyt, mutta mitä en sydämmessäni ikinä ollut vielä uskonut: — Teidät oli toinen valloittanut!…

Luin sen sanomalehdestä.

Se oli minulle äkkiarvaamaton isku ja tulevaisuuteni taivas peittyi murheen mustiin pilviin.

"Myöhäistä! myöhäistä!" huusi ääni sielussani.