"Häntä rakastan."
"Oh! että naisen pitää… niin ikävöidä miestä!"
— Huhuu! Kuka huutaa?
Mirjam säpsähti yhtäkkiä omia ajatuksiaan ja kuulosti henkeään pidättäen.
— Hoi! Hoooi! Tuokaa ve—nettä. Hoi! kuului ääni selvästi vastapäiseltä rannalta.
Rouvan veret pysähtyivät hämmästyksestä. Ja vasta seuraavassa silmänräpäyksessä hän ymmärsi ettei veneenhuutaja ollut kukaan muu kuin Orjo, joka palasi ulkomaaretkeltään. Iloinen sykähdys kävi läpi hänen ruumiinsa ja hän läksi juoksemaan pitkin saarta huutaen palvelustyttöä.
— Katri, kierrätä vene. Minä tulen mukaan. Se on hän — Orjo.
Vene keikkui aalloilla. Mirjam ohjasi.
— Älä souda! pysäytti rouva palvelustyttöään. Hänestä oli yhtäkkiä ruvennut näyttämään ettei, rantakivellä seisoja ollutkaan hänen miehensä, vaan joku ventovieras herra. Tuollainen hieno panamahattu päässä, korkeat kaulukset ja tumma mantteli —?
Ja Mirjamia kauheasti ujostutti punainen hameensa ja paljaat jalkansa.