Mutta rantakivellä seisova herrasmies heilautti käsilaukkuaan ja huusi:

— No, tule nyt vaan!

Se oli sittenkin hän, se oikea.

Orjo varjeli venettä töksähtämästä kiveen ja hyppäsi kapsäkkeineen veneeseen.

— Päivää — päivää.

Orjoa harmitti, miksi ei Mirjam ollut saattanut soutaa yksikseen ja samoin Mirjam huomasi vasta nyt tehneensä tuhmasti, että oli ottanut palvelustytön mukaan.

Hän näet ujosteli suutelemasta miestään palvelustytön läsnäollessa.

Kummallista, sanoi Orjo puolittain kuin itsekseen saapua Berlinistä suoraapäätä Ulpukkasaareen? Et voi aavistaa Mirjam, miltä se tuntuu!…

23.

Vähitellen, aste asteelta, pala palalta heidän elämänsä tuli myrkytetyksi. Turhaan kumpikin teki hyviä päätöksiä, turhaan he lukivat hyviä kirjoja, turhaan katselivat hyviä ihmisiä ja turhaan rukoilivat Jumalaa. Turhaan he omaan epäsopuunsa tuskastuneina vannoivat uutta rakkautta ja syleilivät toisiansa hetkien huumassa.