Mitä mahtoikaan Mirjam ajatella! Millä tunteilla vaimo saattoi mennä nukkumaan oman kotinsa ensimäisenä yönä, kun oma mies tahallaan häntä vältti! Katsahtiko hän kummissaan salmen toiselle puolelle ja näki Orjon pienen venheen?…

Erämaan saaressa piilee hento punainen orjanruusu. Se on jo kukkinut aikansa, ei kukaan sitä ole ihaillut, sen terälehdet ovat levällään, sen kauneus hempeimmällään, sen lemmenjano huumaavimmallaan, se on niin herkkä vaikutuksille. Älä puhalla, oi pohjoistuuli, liian kovaa, älä kulje ihminen liian varomattomasti sen lähitse, muuten ruusu varistaa lehtensä ja jää paljaaksi…

Orjo katseli uutta kotiansa saaren tuvan akkunasta ja oli näkevinään siellä koko perheen, itsensäkin… Toinen Orjo oli täällä yksinänsä elämän suuren peilin edessä, toinen lepäsi tuolla Mirjamin vieressä aviomiehen suurten sulojen ja katkerain surujen sylissä.

* * * * *

Etelämaiset, kuumat, kuivat ilmat jatkuivat. Lämpömittari osoitti joka päivä varjossa 30 astetta, auringon paiste oli niin tulinen että puinen pinta poltteli paljaita jalkoja, järvivesi oli lämmintä kuin keitetty. Uutistalolla olivat yöt tukahduttavat, sillä ympärillä seisova metsä oli lähettänyt noihin uusiin valoisiin huoneisiin miljoonittain silmälle tuskin näkyviä polttiaisia, jotka vastoin tavallisuutta purivat sisälläkin tunkeutuen vaatteiden alle ja saaden ihmisen ruumiin kirvelevään, kutisevaan poltteeseen.

Ainoastaan saaressa oli viileämpää ja sinne Orjo yhä vieläkin tuon tuostakin pakeni, väliin keskellä yötäkin. Mutta vähitellen hän kotiintui uuteen taloonsa ja alkoi nauttia sen kaikista viehättäväisyyksistä.

Oma koti!

Hän näki Mirjamin nauttivan oman kodin vapaudesta; tuollaisena tulikuumana sunnuntaipäivänä vaelsi koko perhe alastomana hiekkarannalle. Pieni poika, toisella vuodella oleva Jormo, juoksenteli kuin enkeli nauttien sanomattomasti alastomuudestaan, pienet tytöt leijailivat kuin perhoset veden äärellä tuontuostakin heittäytyen piehtaroimaan. He eivät kuulleet mitä isä ja äiti keskustelivat. Ja Mirjam ja Orjo makasivat onnellisina heidän keskellään…

— Muistatko Mirjam sitä kesää, jolloin meillä ei ollut vielä yhtään lasta? sanoo aviomies haukotellen.

— — —