Samoin on Mirjaminkin laita. Hänenkin sydämeensä kerääntyi katkeruuden muruja sellainen kasa että niiden jonakin päivänä täytyi purkaantua. Ja vaimo piti luonnollisena purkaa kaiken miehelleen — kaiken, mitä hän tunsi kaunaa maailmaa vastaan. Mies piti sydämettömänä että hänet sotkettiin asioihin, joihin hän ei kuulunut. Ja siitä hän aina lopuksi, turhaan varotettuaan, suuttui vaimolleen.
* * * * *
Kuinka äärettömästi he kumpikin siitä kärsivät että olivat sortuneet toisiaan ankarasti arvostelemaan!
Aviomiehelle tuli hetkiä, jolloin hän sydämensä syvyydestä etsi pelastusta sanomalla ainoastaan:
— Mirjam, eroa minusta. Minun käy sinua sääli.
Taikka hän sanoi näin:
— Minä eroan sinusta. Näin on synti elää. Parempi pelastaa sirpaleita kuin antaa koko laivan mennä haaksirikkoon.
Mutta ei kumpaakaan tapahtunut. He repivät turhaan itseään irti toisistaan.
— Mikset sinä matkusta, oi Jumala! Taikka pakotatko minut matkustamaan!
Väliin otti Mirjam ääneti vastaan kaikki Orjon raivosyytökset. Ja se liikutti aviomiestä vielä enemmän.