Usein hän ärtyneenä Mirjamin äänestä ja suuttuneena jostakin pienestä epäjärjestyksestä talossa taikka piston saaneena Mirjamin vihaisista silmäyksistä, paiskoen ovia ja hyvästiä sanomatta, kovia sanoja huudellen, pakeni pois kotoaan ja viipyi yön kylällä. Mutta heti kun hän oli päässyt matkan päähän, valtasi hänet ääretön katumus ja tuska ja hän tahtoi kääntyä takaisin. Eikä kuitenkaan koskaan kääntynyt.
Hän ikäänkuin uhmasi koettaa, kuinka paljon mies kestää omia syntejään.
Ja kulki kuin pahantekijä kylällä. Kummallista ettei häntä vangittu…
Vierasten ihmisten parissa hän ikäänkuin selveni siitä kauheasta humalasta, jossa hän eli kotona. Hermohumalluksesta…
314 314
Ja silloin astui Mirjamin haamu hänen eteensä aivan toisena kuin kotona.
Silloin hän vasta aina muistikin että Mirjamhan oli raskaana ja että raskaaksi tulo oli tapahtunut vasten hänen hartainta haluaan.
Ja hän päätti sietää tyynellä pontevuudella Mirjamin epänormaalisia mielenosoituksia.
"Huomispäivästä alkaen! Huomisaamusta!"…
33.