— Minun sylissäni, arvoisa fröökkynä kaupunkilainen.
— Voi hirveätä… älä vain kaada minua. Orjo-hyvä! Ai…
Poro oli jo liikkeessä ja otteli komeata laukkaa alas rinnettä, josta tie laskeutui järven jäälle.
— Siunaa nyt itsesi ja pane buuat ja muffit nenäsi eteen ja pidä suusi tukossa, muuten tierat lentävät kurkkuusi.
Tyttö oli niin hämmästyksissään kovasta vauhdista että vasta jäälle tultua selvisi tajuntaan.
— En olisi lähtenyt, jos olisin tiennyt!…
— Jänisten kanssa on hauska ajaa, sanoi lankomies rauhallisesti, hoputtaen vahvaa poroa, joka oli tottunut kahta henkeä vetämään. Sitten hän ystävällisemmin lisäsi:
— Ole nyt aivan rauhallinen, Oihonna, kaikki käy hyvin.
Kun olivat ajaneet metsätietä ja pitkien puiden varjot vilisivät heidän ympärillään ja koko korpi hiljaisena seisoi kahta puolta tietä edessään, virkkoi tyttö:
— Voi kuinka piti sattua mainiosti. Näin kaunis kuutamoilta!… Sinä kiidätät minua kuin mikä ritari linnaasi.