— No mikset mennyt, hupsu?
— Älä sano hupsuksi, Oihonna — se oli vakava sielullinen prosessi.
Minä en kertaakaan häntä suudellut, vaikka niin kauheasti halutti.
Voi sinua Orjo, kun semmoista kerrot!
— Johan sanoin että voin kertoa kaiken. Kun ihminen on täydellisesti voittanut jonkun kärsimyksen, niin voihan siihen vapaasti koskettaa. Mutta silloin —
— Oliko hän kaunis!
— Komea kuin ruhtinatar! Ja kenties hän olikin — ruhtinatar.
— Ajatteles Orjo! huudahti tyttö.
— Niin, ajatteles, Oihonna!
— Mutta miksi ihmeessä sinä hänet hylkäsit?
— Niin! Kysy sitä ja sano se! Se kirottu patriotismi. Meidän hyvinkouluutettu kansalliskiihkomme. Kielieroavaisuus ja niin edespäin. No, ei puhuta, sanoi Orjo hiukan synkeänä.