Kahteen yöhön en ole taas nukkunut. Mieli hautoo ja sydän on niin alakuloinen. Sattumalta näet mainitsi tänne saapunut sisaresi siitä sinun junamatkastasi…
En olisi uskonut, Mirjam, että sinä vielä saatoit niin tehdä. Että menit siihen vaunuun, kun sattui tuttuja herroja. Ei mikään voi enää pelastaa minua siitä luulosta että minulla on — kevytmielinen vaimo.
Enkö ollut sinua siitä tarpeeksi pilkannut? Enkö kylliksi silmiäsi valaissut? Etkö vielä ollut sydämesi sisimmässä tuntenut, mikä minua sinussa aina on loukannut? Kuinka olet voinut unhoittaa ne kirvelevät asiat, joita sielussani olen saanut kokea juuri sinun kevytkenkäisyytesi tähden (jos kohta se ennen on ollut ja ehkä nytkin on mustasukkaisuutta)? Minun tähteni, jos minua rakastat, olisit voinut olla menemättä. Ainoastaan minun tähteni, olkoon se sitten sairautta minussa. Vaikka et siellä mitään pahaa tehnytkään, oli menosi kuitenkin rikos sitä henkeä vastaan, jota olen sinut koettanut saada ymmärtämään. Yksistään siis se että menit, olipa syy mikä tahansa. Kaikista enin on minua sentään myrkyttänyt se, ettet tästä siinä vaunussa olostasi sanaakaan minulle kirjeessäsi kertonut, vaikka kaikesta muusta juttelit. Minä en ole urkkinut sinun, matkojasi ja tuttaviasi — en ole uskaltanut — tämä vain sattumalta tuli ilmi, mutta pisti sydämeen. Siksi on sairaan ja ehkä pikkumaisen sieluni rauha poissa.
Minä olin sinulle ennen kertonut erityisen vastenmielisyyteni sitä miestä vastaan, jonka kanssa antausit puheisiin muka entisen tuttavuuden perusteella. Minä olin hänet tavannut ilotyttöjen hyvänä ystävänä Pietarin pasaasheissa ja itse olit minulle kertonut hänen kevytluontoisuudestaan. Tyttö! Jos vähänvähääkään tajuat minua, niin tiedä se: Sinä valitset huonosti toverisi! Se, joka valitsee seuransa välittämättä siveellisestä näkökannasta, on kevytmielinen. Sinussa ei kuitenkaan liene toisen jalostajaa. Vai oletko niin naivi että, kun minä pilalla sanon sinulle: matkusta vapaasti, uskot minulle todella olevan samantekevää, kenen seurassa liikut? Sinä annoit ulkonaisen asian (mukavuuden tunteen) taas voittaa sisäisen prinsiipin. En olisi luullut että — sellaisen talven jälkeen — saatoit olla niin kypsymätön, kun kuulit minun suovan sinulle täyden vapauden, niin oli se merkki siitä, että uskoin sinun itsestäsi älyävän, mitä velvollisuuksiisi ja oikeuksiisi aviotoverina sisältyi ja mitä ei. Mutta tämä taas osoittaa ettei sinulla… Mirjam, jos et sinä edes myönnä tehneesi vastoin parempaa tuntoasi, niin en totisesti ymmärrä, mihin sinun kanssasi joudun. Elämä on kokoonpantu asioista, jotka sen arvon määräävät.
Kesäni rauha on rikkoutunut! (kirjoitti aviomies, itsekin aavistaen, että hänen traagillinen luonteensa vei hänet nyt liian pitkälle). Eikä se enää parane, jollet sinä sydämelläsi näytä että sinulla on hyviä harrastuksia, sisäisiä harrastuksia eikä ulkonaisia, joilla muutenkin olet minua haavoittanut.
Pidät minua liikoja vaativaisena, mutta katso omaan olemukseesi, missä määrin sinä osaat usein olla ajattelematon ja sitä tietä — tarkoittamatta! — loukata toisen syvimpiä ihanteita. Ja sillä tavalla sinä sytytät miehessäsi hänen raa'immat intohimonsa, hänen vihansa ja halveksumisensa, mikä sinulle itsellesi on niin vaarallista. Kaksi päivää olen minä sisässäni taistellut synkkää myrskyä vastaan ja koettanut saada sen hillityksi. En ole itseäni tuntenut onnelliseksi aviomieheksi ja paljon olen pahoja laskuja tehnyt.
Kestä, nuori ihminen, opi silloin kun vielä on aika, sinulla ei ole oikeutta ylpistyä — ja aseta tarkoin meidän yhteiselämämme vaaka. Minä en sinusta erilleen pyri, päinvastoin se on yritys yhdistää.
Näin kirjoitti nyt
Orjo.
Tämän jälkeen seurasi eri paperille seuraavanlainen pitkä P.S. reunamuistutuksineen: