— Ihan tekisi mieli uimaan! sanoi tyttö. Jos uitaisiin yhdessä? laski mies pilaa.
— Jää sinä uimaan — minä menen edeltä postiin.
Mutta he menivät yhdessä, istuivat kumpikin tienreunaan toinen toiselle puolelle rantatietä ja panivat jalkineet jalkaansa ennenkuin astuivat sisään kylän piiriin. Rinnakkain he sitten — valkoisissa jalkineissa — astuivat kylän raitille.
Ja minne mies meni, sinne seurasi neitokin, ja Orjosta tuntui että Oihonna häntä piti hyvänä ystävänä, joka tiesi mitä tahtoi. Tuttavat katsoivat heitä hymyhuulin, uteliaat kurkistivat akkunoista, kauppiaat olivat heille kohteliaat…
Miksi heistä yhtäkkiä niin väkevästi tuntuikaan että he kuuluivat yhteen, he — juuri he, kuvitteli Orjo tytönkin puolesta, — vaikka kohtalo heidät oli eroittanut ennenkuin yhteenkuuluvaisuus tuli selville? Tyttö muka tunsi sen itsetiedottomasti — hän ei olisi sitä ikinä kenellekään tunnustanut! — mutta Orjo sekä tunnusti sen itselleen että oli valmis tunnustamaan sen koko maailmalle… Hän, Orjo ja tuo Oihonna, olivat muka jumalallisen järjestyksen mukaan luodut toisilleen…
Se oli suloinen pyörrytys kesähelteessä suurten kyläkoivujen siimeksessä. Orjo ei tehnyt itselleen selkoa, mitä hänessä paraikaa tapahtui, hän antautui huumeelleen ja nautti myötävirrasta, ja hänestä näytti että tyttö laski huimaa vauhtia sitä samaa myötävirtaa hänen rinnallaan. Mutta yhtäkkiä mies tuli surulliseksi, hän muisti että Oihonna pian lähtee pois paikkakunnalta — kenties iäksi — kenties menee kihloihinkin jonkun kanssa ja hänen, Orjon, kaunis kesäidylli särkyy. Hän jää yksin Mirjaminsa kanssa — oh, saattaa tapahtua että Mirjam kuolee — hänen elämänsä käy yhä orvommaksi, mutta Oihonna on silloin poissa ja luultavasti siteissä jonkun kanssa. Luonteensa mukaan hän aina näin ajatteli vain itseään ja omien intohimojensa tyydytystä.
Oliko synti ajatella että Oihonna jollakin tavoin voisi joutua
Mirjamin tilalle, jos Orjo jäisi leskeksi?
— — —
"Oihonna lentää minulta kuin lintu käsistä. Enkö voi ja enkö saa hänelle antaa mitään merkkiä mitä hänestä sisimmässäni ajattelen?"
Aviomies ei suinkaan selvästi ajatellut, kaikki oli hänessä vain väkevää vaistoa, herkkää, hellää tunnelmaa.