Hän säpsähti itseänsä: "Minäkö, rehellisin aviomies, joka en edes nuorena miehenä ole vietellyt ainoatakaan tyttöä, minäkö nyt, lasten isänä, suunnittelen niinsanottua luvatonta rakkautta — vaimoni seljän takana?"
Orjo ja Oihonna palasivat venheelleen. Päivä paistoi yhä hempeämmin. He riisuivat taas jalkineensa ja lykkäsivät kaahlien venettä ennenkuin siihen nousivat.
— Minä soudan ensiksi, sanoi Orjo ja riisui takkinsa niin että ohut keltainen kesäliivi tuli näkyviin ja väljät silkkipaidan hihat lepattivat tuulessa.
Oihonna ohjasi venhettä. Hän katsoi Orjoon hymyilevin huulin ja Orjo antoi katseensa tuontuostakin viivähtää neidon silmissä. Heidän keskustelunsa oli niin toverillista, niin sydämellistä.
— Miksi et sinä Oihonna jää Korpilinnaan, kun Mirjam matkustaa! Minä olin sinuun niin tyytyväinen, kun kerran viikon olit emäntänä ja Mirjam viipyi pappilassa, puhelee Orjo.
Mutta tyttö sanoo:
— Ei, kyllä minä matkustan yhdessä Mirjamin kanssa. Mutta minähän tulen syksyllä takaisin.
— Jumala ties, tuletkokaan, epäilee Orjo.
— Miksi en tulisi? kysyy tyttö huolettomasti.
— Siksi että muuttolinnut, jotka kerran kesällä ovat lentäneet etelään, eivät palaa vielä syksyllä takaisin.