— Hävitetään yhdessä.

Kilvan he tuhrivat palkit sileäksi niin että pensselit tupsahtivat yhteen.

— Joko sinua väsyttää?

— Ei vähääkään!

— Maalataan sitten yhdessä etehisenkin lattia.

Ja he jatkoivat työtään.

Aurinko ei vielä ollut laskenut päilyväin salmien taa, kun he lykkäsivät veneen vesille palataksensa saareen illalliselle.

— Nytpä ruoka maistaa!

Orjo tunsi itsensä niin tyytyväiseksi tämän päivän työhön. Näin juuri — hän ajatteli sen käydä pitää. Kun nuori tyttö olisi rinnalla muissakin puuhissa, niin elämä olisi silkkiä eikä mieli milloinkaan pääsisi masentumaan. Hän tahtoi pyhästi varoa ettei enää koskaan loukkaisi Oihonnaa odottamattomilla lemmenpuuskilla. Siinä oli hänelle, aviomiehelle, kylliksi että sai seurustella neidon kanssa toverillisesti ja vapaasti. Ja hän oli äärettömän kiitollinen Oihonnalle että Oihonna oli käyttäytynyt aivankuin heidän välillään ei mitään olisi tapahtunut.

Voi kuinka minä olen tyytyväinen että sinä minua autoit tänä iltana, sanoi Orjo meloen hiljaa venettä. Millä minä sinut palkitsen? Uskotko että minä maksan sinulle tästä illasta ainakin markan neliömetriltä maalauspalkkaa. Sanokaamme summamutikassa viisikymmentä markkaa.