— Miksi ei sata? laski tyttö leikkiä.
— Olkoon menneeksi, Oihonna. Minä maksan sinulle sata markkaa.
— Sinä?
— Minä!
— Et ikinä raahtisi, jos olisin niin hullu että tahtoisin!
— Sepä nähdään! väitti Orjo salaperäisesti. Sinä näyt luulevan minua visuksi. Minä olen valmis sinulle lahjoittamaan — koko Korpilinnan.
— Älä viitsi! pani tyttö.
— Niin, sanoi aviomies synkästi. — Mitä minä tällä talolla teen.
Ihminen ei näy olevan sen onnellisempi, vaikka on uhkea talo…
— Vaimosi ja lastesi koti? äänsi Oihonna.
— Niin vaimoni ja lasteni koti! sanoi Orjo venyttäen sanoja, tuskin katsoen tyttöön.