Vaimo kävi miehensä kaulaan. Mutta aviomiehessä, joka ei ollut varustautunut vaimonsa tuloon, vaan ikäänkuin joka silmänräpäys odotti Oihonnan ilmestymistä, herätti tämä vaimon tuleminen vastenmielisen, surkean tunteen; hän muisti mitä Oihonna oli sanonut Mirjamin käsivarsista ja hän osasi laskea että Mirjam varomattomasti oli jotakin sisarelleen ilmaissut — Mirjam, joka oli vakuuttanut miehelleen ettei hän ikinä ilmaise aviosalaisuuksiaan.
Oliko hän itse säilyttänyt ne?
Ja Orjossa, "raiskaajaksi" tuomitussa aviomiehessä, leimahti nöyrtymättömän, omaa vikaa huomaamattoman luonteen äkillinen viha, joka ikäänkuin luonnon pakosta jatkui samassa äänilajissa kuin mitä Oihonna illalla oli purkanut.
— Sinä tulet minun luokseni! Sinä!
— Niin. Kukas sitten?
— Tietysti se, jonka on tultava.
— Oihonnako?
— Niin.
— Oihonna ei tule. Rakas Orjo, minä tulin sovinnollisessa tarkoituksessa…
— Mene…