Jollei se ollut ikuisuuden tyhjään siniavaruuteen häipyvä Jumalan tahto, mahdoton toteuttaa maan typerissä kehyksissä.
* * * * *
Hän näkee elämän edessään henkensä silmillä. Mirjam palaa kotiin. Viidennen lapsen huuto täyttää talon. Sama kurjuus kuin ennenkin — vielä kauheampi. Ikuinen epäsopu! Hermot molemmin puolin pilassa. Aineellinen puute paisumassa. Ei pelastusta minnekään päin. Ei edes yhdyselämän nautintoa. Ja ympärillä — hengetön erämaa.
* * * * *
Aviomies viskaa kaksi kirjettä postilaatikkoon Toinen on osoitettu neiti Oihonnalle ja sen sisältö on tämä: "Jos olet viisas, älä enää koskaan palaa näille maille!"
Sen mitä enin tahtoo, hän kieltää.
Toinen kirje on Mirjamille synnytyslaitokseen.
Älä tule sinäkään! Minä en sinua ota vastaan. Ja lasta, jonka raskautesi aikana niin monta kerta olet kironnut, älä myös tänne lähetä. Se annettakoon jollekin lapsettomalle perheelle — ainakin vuodeksi Huomaa: minä rakastan sitäkin lasta, mutta sinun tähtesi tapahtukoon verinen leikkaus. Ymmärrät hän, että se on välttämätöntä. Ja ymmärräthän miksi en sinua odota kotiin pitkään aikaan. Mirjam — pelasta nyt vihdoinkin itsesi. Sanon sinulle yhden asian: suurinkin suru on tuhatvertaa arvokkaampi kuin helvetin kärsimys. Mirjam! sinä olet heikko nyt — minä arvaan — mutta ilmoita minulle, heti kun luulet kestäväsi sen ainoan kirjeen, jonka jumalallinen kohtalo on pannut minun kirjoitettavakseni. Odotan sitä tietoa.
Orjo
"Hirveä mies!" hän ajatteli vaistomaisesti, pudotettuaan kirjeen laatikkoon. "Hirveä mies, joka lähettää tuollaisia kirjeitä loppuun asti uupuneen vaimonsa synnytysvuoteelle."