* * * * *
Orjon silmiin nousivat kyyneleet. Hän painoi Mirjamin kirjettä sydäntänsä vasten. Oh, mitä säveliä soittikaan nyt aviovaimon sydän ja kuinka likellä kuolemaa hän kukaties oli ollut saadessaan Orjon uhkauksen, josta hän ei maininnut sanaakaan!
* * * * *
Mutta kuoren sisässä oli vielä toinenkin kirje, samoin kuin edellinenkin lyijykynällä kirjoitettu, yläreunassa muistiinpano:
Yöllä 28-29 heinäk. unen poissa pysyessä, sydämen rajusti sykkiessä.
Rakas Orjo, mieheni, minä rukoilen sinua sisareni Oihonnan puolesta, että jättäisit hänet rauhaan, sillä minun täytyy nyt sanoa sinulle, mitä en olisi koskaan muutoin sanonut, nimittäin että hänellä on kauhea kouristustauti, jonka hän voi saada pienestäkin mielenliikutuksesta ja montakin kertaa päivässä, sekä rasituksesta että yön valvonnasta. Sen vuoksi käy hän yhä kiukkuisemmaksi eikä hänen hermonsa kestä ketään meistä sisaruksista pitempää aikaa, niinkuin ne eivät kestäneet sinuakaan. Jätä hänet nyt rauhaan joka suhteessa, ettet suurempaa turmiota hänelle tuottaisi. Ne kohtaukset hänellä ovat niin kauheita että minä olin seuraavan päivän — tiedät mitä päivää tarkoitan — aivan kipeä. Ja rakas Orjo, minä rukoilen sinua ettet tästä kellekään hiisku, kaikkein vähimmin Oihonnalle itselleen. Jätä hänet joka suhteessa rauhaan ja anna hänen kulkea omia teitään sekaantumatta hänen asioihinsa, lupaa ja vanno, rakas Orjo, minulle se meidän kummankin sielun rauhoitukseksi. Rukoilen sinulta sitä Jumalan nimessä, Oihonnan sisarena ja sinun vaimonasi ja viattomain lastesi
äitinä.
* * * * *
Orjo tunsi syvää mielenliikutusta siitä mitä sai tietää, mutta samalla hän tunsi että olisi ollut parempi, jos ei Mirjam tätä toista kirjettään olisi lähettänyt. Sillä niin pian kun asia koski Oihonnaa, hän tahtoi olla täydellisesti itsenäinen, ja ollen luonnostaan kapinallinen halusi kaikista vähiten noudattaa hänen neuvoaan, joka oli ollut valtavana aiheuttajana Oihonnan kahtalaiseen käytökseen.
39.