"Kenties minä Mirjamia rakastan sortuneena murtuneena, lyötynä, hyljättynä syvimmin."
Orjo Korelius oli suuressa tuskassa. Elämä oli käynyt ylenmäärin velvottavaksi — hän teki työtä ja valvoi lastensa kanssa.
Miksi hänestä taas tuntuikaan välttämättömältä ettei Mirjam saisi pian palata kotiinsa! Miksi häntä taas himoitti kirjoittaa Mirjam rukalle ankara erokirje? Oliko se — tuollainen kirjeen kirjoittaminen lapsivuoteessa olevalle vaimolle — hänen helmasyntinsä?
Jumala yksin hänet ymmärsi, joka tiesi miten Mirjam viime aikoina oli häneen vaikuttanut. Ja Orjo Korelius tahtoo ennenkaikkea tehdä työtänsä, sitä työtä, jota hän piti elämän ainoana tehtävänä. Mirjam rukan läsnäolo oli niin usein sitä työtä häirinnyt. Isänmaansa tähdenkö mies siis vaimonsa uhrasi? Kelpasiko se syyksi?
Rakas Orjo! kirjoitti vihdoin Mirjam kaupungista ja se kirje saapui parahiksi Orjolle jouluaattona, kun äiditön perhe vanhaan tapaan oli viettämässä talven suurinta juhlaa vanhassa pappilassa. En minäkään voi olla lähettämättä sinulle joulutervehdystä, vaikka minä kuuntelen sydämenääntä.
Ja onhan minullakin joululahja sinulla — jatkoi Mirjam kirjeessään ainoa ja paras mitä voin antaa, terve ja vankka poika (painaa lähes 4 kg), jonka kuitenkin sain elävänä maailmaan painamalla ja nielemällä tuskalliset mielialat. Ja tämä on niin kaunis lapsi, suu ja leuka kuin Erholla, silmät, nenä ja otsa kuin sinulla. Se on niin suloinen tämä poika muistuttaa olennoltaan aivan Jormoa ja sillä on niin elämänhaluinen ääni.
Olin odottanut että kirjoittaisit jotain rauhallista ja lohduttavaa, kun sinä yksin tiedät mitä minun sydämeni eniten kaipaa. Miksi paadutat sydämesi? On siellä rakkautta minulle, kun vain pyyhit pölyt ja roskat pois niinkuin minä ja annat epäitsekkäisyyden valon siihen langeta.
En olisi saanut tätä kirjettä kirjoittaa, sillä kuume piirittää minun sänkyäni ja saa nähdä, pääsenkö sen kidasta elävänä. (Orjo ei aavistanut, kuinka kuolemanheikko Mirjam parka todella oli!) Yötä päivää saan sitä vastaan taistella — (jatkui uskollisen vaimon kirje), yöllä se ei anna lepoa, päivällä ei rauhaa ja aina sillä on kita auki valmiina nielemään. Oi Orjo, kirjoita minulle sitä mitä tiedät minun sieluni halajavan ja mitä voit antaa! Enhän ole äitinä liikoja pyytänyt — lapsukaisia minulla on kauhean ikävä —! Kansanopistonjohtajan paikkaa koetetaan sinulle hommata. Lähetän sinulle ensi kuussa vähäsen "lehmä-rahaa." Miten minä sinulle kirjoittaisin että ymmärtäisit, kuinka suuresti tarvitsen sielullisesti sinun apuasi. Minun sydänjuureni ovat kasvaneet kiinni, rakas Orjo! Kannan syliisi pienen poikamme ja revityn ja aina toivossa palavan sydämeni — ne ovat minun joululahjani sinulle otatko ne vastaan? —
(Kivienkin olisi pitänyt vuotaa verta tästä liikuttavasta vaimon kirjeestä). Anna jokaiselle lapselle suutelo ja kuiskaa korvaan että se oli äidiltä ja anna Keijon suudella sinua kummallekin poskelle ja suulle — se on myöskin
Äidiltä.