— Niin olkoon.
— Emme saa enää…!
— Emme saa.
Ja aviopuolisot nukahtavat toistensa syleilyyn. Kuuluu vain heidän yhtäaikainen hengityksensä. Tähdet kiiluvat taivaan korkeudessa. Pakkanen paukahtelee honkaisen talon nurkissa.
Mutta etehisen takana, avarassa tuvassa, kirahtaa se viimeinen, pitkältä matkalta tuotu poikalapsi. Elämänoikeutta hänkin huutaa.
40.
Orjon ja Mirjamin avioelämässä oli nyt kuudennen lapsen jälkeen tullut eräänlainen sielullinen "kesäpäivän seisaus." Sen korkeammalle ei heidän aurinkonsa enää voinut nousta, valoa oli yllinkyllin, jos he sitä tahtoivat ja taisivat hyväkseen käyttää. Heidän oli kiireesti sitä hyväkseen käytettävä saadakseen nauttia sen viljalajin hedelmistä, jonka kohtalo oli heidän elämänpeltoonsa kylvänyt. Heillä oli jo niin paljon kokemusta rakkauden kalliin vainionsa hoidosta, että jos he sen laiminlöisivät, niin he saisivat iänkaiken sitä katua.
He tiesivät että maailma vilisi täynnä onnettomia avioliittoja — monta monituista kertaa he olivat kiitos sydämessään nukahtaneet toistensa rintoja vasten ja tunteneet että he ympäristöönsä nähden olivat onnellinen pari. Mirjamin sydän, joka avioliiton alkuvuosina usein oli aika-ajoittaisella kylmenemisellään tai kovuudellaan tuottanut Orjolle sanomattomia kärsimyksiä ja kauheita aavistuksia, oli nyt 12-vuotisen yhdyselämän vaiheiden ja vaikeuksien jälkeen alkanut kiintyä yhä syvemmin mieheen, jonka hän tunsi elämänsä kohtalon jakajaksi ja jonka hän ennenkaikkea tunsi omakseen.
Orjo Korelius oli puhdas naisista — tämä, Mirjamin mies, ei ollut koskaan kuulunut kenellekään muulle naiselle eikä saisi koskaan tulevaisuudessakaan tulla kuulumaan kenellekään muulle. Ei edes hetkellisesti! Se oli Mirjamin harras usko, se oli hänen avioelämänsä perustuslaki.
Kuinka outoja kärsimyksiä olikaan Mirjamille aiheutunut viime aikoina, kun Orjo oli julkisuudessa päästänyt jonkun varomattoman ihailusanan joistakin muistakin naisista kuin hänestä! Kuinka saattoi aviomies edes sanoilla ylistää toisia naisia? Se oli Mirjamille käsittämätöntä, Orjo selitti avomielisesti, mitä hänen sydämessään liikkui.