Sinä tiedät mistä sinä ja minä meidän avioliitossamme olemme enin kärsineet, mikä sinulta vie omantunnon rauhan ja minulta ihmisarvon omissa silmissäni. Sinä olet aina luullut ja luulet että sinä siitä enempi kärsit. Olet sanonut että minussa asuu oppositsiooni kaikkea vastaan mitä sinä teet ja sanot. On siinä perääkin. Mutta mistä se johtuu? Armelias luonto on antanut minulle sen suojellakseni itsenäisyyttäni sinun yliherruuttasi vastaan. Ymmärrätkö että muutoin olisin painunut maan tasalle. Sinä panet minulle täyden kuorman, vaadit minusta vaimon, äidin itsellesi ja lapsellesi, sairaanhoitajan ja tahdottoman orjan. Vaadit että minun pitäisi tunkeutua ei ainoastaan sielusi terveisiin soppiin, vaan ymmärtää myös sielusi hermosairaat värähdykset. Ja sitten kun minä tuohon asti olisin päässyt, mitä minusta olisi vielä jälellä? Olisin väsynyt ja hermostunut, hermostuneempi kuin sinä. Miksi ei rouva Starck voinut hoitaa sinua ja erästä toista kauvemmin, miksi hän vain pikimmältään käy sen toisen luona? Sinä tiedät ettei hän olisi voinut sinua hoitaa ja että kaikki hänen voimansa olivat lopussa, jonka vuoksi hänen täytyi karkoittaa teidät pelastaakseen itsensä teidän hänen päälleen panemasta kuormasta, joka oli hänet musertaa. Ja kuitenkin rakasti hän teitä niin paljon! Tuon kaiken sinä tiedät ja tästä huolimatta voit ajatella, vieläpä vaatia että minun velvollisuuteni on kaivaa ja tuntea sairaat hermovärähdyksesi. Minun luonnollinen vaistoni sanoi jo avioliittomme alussa: "niin kauvan kun voit siitä itsesi varoa, niin sinulla on voimaa myös miestäsi parantaa ja — sehän on elämäni suuri salainen toivo!"
Jossakin edellisistä kirjeistäsi paheksuit sitä että minä en ollut tahtonut seurata tuota sinun kipeätä punaista lankaasi sen syvemmälle. Ja selitit että juuri sitä sinä naiselta vaaditkin ja että samalla kun sinä siis saisit olla yhdellähaavaa mies ja lapsi, minun, vaimon, piti olla sielun lääkäri ja hellä puoliso.
Lausumme molemmat mielipiteemme täydellä vakaumuksella ja ne ovat nyt kokonaan vastakkaiset. Luuletko että vielä kerran asiaa mietittyäsi voisimme päästä onnellisempaan suhteeseen?
Sinussa asuva (ehkä tietämättäsi ja tahdostasi riippumattomana) esi-isiltä peritty pakanallinen yliherruuden henki, tuo itsekkäisyyden henki, sokaisee silmäsi. Se pyrkii lannistamaan vaimosi itsenäisyyden, pyrkii tekemään vaimostasi orjattaren. Sinä olet toiselta puolen imenyt itseesi nykyaikuisen hengen siinä että asetat hänelle täydet vaatimukset. "Meidän avioliittomme onni riippuu sinusta, sinusta yksin se riippuu, ei minusta!" on sinulla tapana sanoa minulle. Ajatteletko samalla kuinka suuren kuorman ja vastuunalaisuuden sinä sälytät vaimosi hartioille? Oi jos minä näillä riveilläni voisin saada sinun silmäsi avautumaan, jotta älyäisit, uskoisit että avioelämän onni riippuu meistä kummastakin! Mikä pinttynyt, tuhma, itsekäs henki onkaan tuon harhauskon sinun sydämeesi juurruttanut? Sitä uskoa vastaan sinussa minä taistelen henkeen ja vereen. Minä en salli sen tappaa minun sisällistä itsenäisyyttäni, persoonallisuuttani, sinulle ja minulle surmaksi.
Tuo sinun pakanallinen henkesi se kiihoittaa sinua barbaarisiin menoihin oman vaimosi suhteen. Tuskin tunnustat minun kuolematonta sieluani, tuskin ymmärrät, mitä väkivalta vaikuttaa naisen sydämeen? Kuinka se häpeästä toisen tähden ja kärsimyksestä itsensä tähden kutistuu — sitten oman itsensä säilyttämisvaisto sen nostaa ja senjälkeen seuraa — oppositsiooni.
Huomaatko, tahdotko suoraan ja rehellisesti, epäitsekkäästi nöyrtyä itsesi edessä ja tunnustaa, missä syy ja juuret ovat siihen onnettomuuden tuntoon, josta jo kumpikin olemme kärsineet ja jota olemme koettaneet väärästä päästä parantaa!
Sinä luulet että minä vain hetkellisesti tuosta asiasta olen kärsinyt. Sinä et usko että se on ollut minulla alituisena painajaisena, sielun jyrsijänä ja mielen katkeroittajana.
Minä olen odottanut että sinä sinun vaimosi, poikasi ja tulevien lapsiesi äidin sielulle vannoisit pyhän valan, ettet ikinä vaimosi sieluun tai ruumiiseen kajoo tarkoituksessa lyödä häntä. Toivossani, joka minua elähytti sinut jättämään yksiksesi, petyin. Oliko mielestäsi toiveeni itsekäs ja epäoikeutettu?
Vasta sitten kun olemme vapautuneet tästä sielujemme nakertajasta, voimme täysin rinnoin nauttia yhdyselämästämme.
Tämän luettuasi ehkä sanot minua sydämettömäksi. Orjo! Jos ei vaaralliseen, syvään haavaan uskalla katsoa eikä ottaa selkoa, mistä se on tullut ja miten se on hoidettava, niin voi se haava tuottaa kuoleman. Ajoissa on sitä hoidettava.