Odotan.
Onko välttämätöntä asettua kesäämme viettämään juuri sinne, missä sinä olet? Etkö halua paikan muutosta? Etkö tahtoisi asettua asumaan, jos saisin vuokratuksi, johonkin yksinäiseen mökkiin näillä mailla?
Ajattelet ehkä että minä sinua repimällä revin, huomaten vikoja vain toisessa. Minä teen ankaraa tiliä myös omien vikojeni suhteen. En katso tarpeelliseksi laulaa niitä sinulle, tiedäthän ne entuudesta.
Jos minua oikein ymmärrät, niin näet ja uskot etten minä näitä ikäviä asioita ole ottanut puheeksi tarkoituksella loukata sinua tai vähimmässäkään koston halussa tai viskatakseni kaiken syyn sinun päällesi ja pestäkseni itseni vioistani… Jos minua oikein ymmärrät, niin tiedät että minussa asuu ihana, ääretön kaiho ja usko että me molemmat voimme tulla onnellisiksi. Uskon hyvän voittoon sinussa ja itsessäni — toistemme avulla.
Rakas Orjo, oma kallis mieheni! Ymmärrä minua oikein. Jos en toivoisi ja uskoisi meistä parempaa, niin jättäisin sinun ja omat vikani entiselleen rehoittamaan. Toivotko sitä mieluummin? Voitko lukea tämän kirjeen ilman katkeruutta ja voitko uskoa että mitä olen kirjoittanut, on elämän katkeraa kokemusta, jota ei vastaväitteet voi pois puhaltaa.
Näin kirjoittaa
odottava vaimosi.
* * * * *
Laineet kävivät korkeina kahden ihmiselämän molemmilla merillä.
Samana päivänä, jona oli saanut vaimonsa pitkän kirjeen, tarttui aviomieskin kynäänsä.