Nyt ajattelen: Riitaa on opittava välttämään avioliitossa — siinä koko kristillinen totuus.
Mutta jos naimisissa oleva nainen ajattelee: tahdon olla täydellisesti vapaa ja "oma herrani", niin tietysti sellaisen naisen täytyy pysyä erillään avioliitosta. Jos sinulla, Mirjam, esimerkiksi olisi joku tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä, jos olisit intohimoinen taiteilija, kiertävä puhuja t.m.s., niin en ihmetteleisi, jos pitäisit eroamista järkevämpänä. Tosin jäisit varoittavaksi esimerkiksi, joka ehkä turhaan nosteleisi niskojaan "itsekkäitä avioherroja vastaan." Osaksi olet tuon kuvan jo itsestäsi antanut ja minä ihmettelen (ihailenkin) itsekieltäytymistäsi. Sinun näkyy olevan helpompi olla erilläsi kuin minun. Ja jos se todella on sinulle luonnollista, niin tiedäthän että meidän avioliittomme rakennettiin vapaaehtoiselle yhdessä elämiselle. Harmittaa vain että yhteiskunnalle siinäkin tuli annetuksi joku sitoumus. Omantunnon avioliitto näkyisi olevan parempi.
Meidän avioliittomaineemme alkaa kai jo muutenkin olla mennyttä. Kaikki alkavat minua katsella mykkinä: "mitähän heidän välillään lienee että talvikausi ilman pakkoa noin eletään erillään?" Mutta ihmisten puheista ei pitäisi välittää. Ei siis omaistenkaan. Sinä näyt aivan liiaksi kääntäneen huomiosi siihen mitä jotkut minua huonosti tuntevat minusta tai sinusta sanovat.
Mirjam, sanon sinulle teeskentelemättä: julmasti olen kärsinyt sinun poissaolostasi ja ainoan lapseni kadottamisesta näköpiiristäni, mutta — olen valmis kärsimään loppuun asti ja koetan nöyrtyä Jumalani edessä ajatellen: minun on kulkeminen ristin tietä (luen näinä päivinä Buddhaa ja Tolstoita). Etsin lohdutusta joka paikasta, mutta turhaan. Kauheinta on nöyrtyä ajatukseen: avioliittokin on itsekkäisyyttä?!
Kuule Mirjam, jos emme enää tapaa toisiamme tässä maailmassa, niin siltä varalta sanon muutamia asioita — — — (seurasi joku "viimeinen tahto"). No niin, se olikin pääasia, muusta Jumala huolen pitää. Naurettavaahan se on että mies näin puhuu, mies, joka on täysissä ruumiin ja sielun voimissa ja elelee komeassa huoneessa kevätauringon paisteessa ja syö hyviä ruokia valmiista pöydästä. Mutta periaatteeni on aina: täytyy olla varuillaan.
Tosi aikomukseni, jos sinä et vapaaehtoisesti suostu olemaan vaimonani enää, on: heti tiedon tultua lähteä Etelä-Suomeen ja hankkia piletti valtameren taa, sillä minneppä muuanne tällaiset "rentut" osaavat paeta kuin tuonne kaikkien rappiolle joutuneiden luvattuun maahan! Mahdollista kyllä että meren — aalto pyyhkäisee minut syvyyteen, mutta sehän ei kuulu asiaan. Minun on jo kauvan tehnyt mieleni toisiin maihin, sillä Suomea pidän hyvin surkeana maankolkkana, jonka "isänmaanrakkaus" on vienyt minut, yksilön, harhaan. Se on ollut epäjumalanpalvelusta, jolla olen suitsuttanut matkien esi-isien henkeä.
Kirje ei vieläkään loppunut, vaan jatkui näin:
Siinä tapauksessa että tunnet kauhutta voivasi jatkaa yhdyselämää, mutta et suostu palaamaan tänne, koeta hankkia lainaksi varoja. Jos saat jostakin rahaa, niin mielelläni suostun luopumaan tuumastani jäädä tänne. Jos kuitenkin joku sydänvärähdys panisi sinut suuntaamaan siipesi näille kurjille perukoille, niin lennätä siitä viesti heti postitse ja sähkölankoja myöten. Täällä on vielä melkolailla lunta. Pääsisin jonkun verran sinua vastaan…
Sinulla on nyt valintavapaus. Huomautan että kirjeet ovat aina kirjeitä, elämä ja todellisuus eivät aina pilkulleen vastaa kirjeiden äkkipikaista sisältöä. Otan senkin seikan huomioon sekä itseni että sinun suhteen.
Viime postissa lähetin sinulle rahaa. Riittääkö summa?