Hän avasi varovaisesti lahjalaatikon ja hänen tunteensa oli suloinen sen aistikasta sisältöä tutkiessa. Kaikki oli sinne rakkaalla kädellä järjestettyä… sinivuokko-rukat sammaleeseen ja sanajalat, jotka ikäänkuin kuiskasivat: "lempi on satasärmäinen!" Sieltä löytyi anarkistinen matkatyyny (pommit), vallankumous-kynä ja juhlapaita, porvarilliset mansettinapit ja siunatuksi lopuksi sokuriappelsimi-kakku. Sentähden vain että olivat Mirjamilta, ne Orjosta tuntuivat suloisilta vastaanottaa — vaikka hän tunsi ettei ollut lahjoja ansainnut. Mutta kaikista enin tunsi hän mielenliikutusta lukiessaan sen kevätkirjeen, minkä Mirjam oli pistänyt lahjojen sekaan.
Rakas Ystäväni! kirjoitti sima Mirjam. — Orjo! nyt on syntymäpäiväsi. Sinä olet siellä ja minä täällä. Täytyy koettaa katsoa elämää ja oloja niiden valoisalta puolelta. Olemme nuoria, ja terveitä. Meillä on herttainen ja kaunis Leijo-poikamme ja tulevaisuus on edessämme! Heti kun keli tulee, niin sinä ilmoitat ja minä ja poikanen pidämme itsemme lähtövalmiina heti ilmoituksen saatuamme tulemme luoksesi.
Isälle iloksi syntymäpäivänään ilmoitan että poikasi kävelee. Suloisena ja naurusuin hän tepastelee pienillä jaloillaan huoneesta huoneeseen. Jos ovi sattuu olemaan kiinni, niin taputtaa käsin ovea ja sanoo tä-tä ja jos ei vastausta kuulu, niin tä-tä-tä-tä! ja silloin ei enää voi olla avaamatta, vaikka tietää, missä vaarassa vesisangot ja ruokakaapit ovat. Poika vetää väliin sylin täyden astioita kaapista ja rouva Starckinkin valtaa heikkous että sanoo: antaa tuon nyt vain, kun sillä on niin hauska! Poika on niin lystikkään näköinen nytkin, kiertelee ympäri lattiaa, toisessa kädessä vasara ja toinen tasapainoa varten hiukkasen koholla. Leijon pukuna on nyt punainen mekko, punaiset sukat, mustat matalat kengät ja kellertävä esiliina.
Tämä laatikko sisältää sinulle tarpeelliset kapineet.
Lämmittäköön paita kultani povea, sivelköön tyyny kultani poskea pehmeästi, vaikka oletkin karkea, lentäköön kynä kultani käteen, kun hän sinua kiireessä kaipaa, lumotkaa napit kultani silmät, sula Mirjamin mesileipä Orjon suussa ja kuiskatkaa te sinivuokot kullalleni että pian on kesä ja me yhdymme — sinä ja minä — me taistelemme kaikin voimin pahaa vastaan itsessämme saavuttaaksemme elämässämme rauhan.
Kultalapsemme tepastelee tuores männynoksa kädessä.
Keväinen suudelma
Tytöltäsi.
"Tytöltäsi!" huudahti Orjo lumouksen vallassa, tuntien sydämensä syvimmässä, kuinka oma Mirjam hänelle sentään oli, tuo herttainen olento, joka kirjoitti niin teeskentelemättömästi, vaikka suru ikäänkuin kurkisteli riviensä takaa.
Ja hän tunsi ääretöntä kiitollisuutta Mirjamia kohtaan.