Sitä mukaa kuin oli mieheksi kypsynyt, oli hänen hermostonsa parantunut ja vuosikauden naimisissa elettyään hän tunsi itsensä harvinaisen terveeksi ja henkisesti valmiiksi taistellakseen olemassaolon kovaa taistelua "pahaa" maailmaa vastaan.
"Olen mies!" hän ikäänkuin tunsi sielunsa syvimmässä, ajatellen ylpeydellä vaimoansa, neitoa, joka hänet oli pelastanut.
"Olen nainen!" ikäänkuin tunsi myös toinen ihannellen miestään, joka edusti häntä maailman edessä.
Mies tiesi naimisiin mennessään erinomaisen hyvin sukupuoliyhteyden merkityksen avioliitossa. Hän oli sekä nähnyt että lukenut tai kokeneilta ihmisiltä kuullut, kuinka suurin osa naimisissa olevia kaikkialla maailmassa käytti väärin avioliiton vapauksia, jotka yhteiskunta oli pyhittänyt. Hän tiesi että useimmat eivät kestäneet omien nautintojensa seurauksia, vaan sortuivat aavistamattomiin onnettomuuksiin, ja tiesi myös, että muutamissa tapauksissa liian niukka yhdyselämä samoin vaikutti vahingollisesti. Hän tiesi että ainoastaan täysin terveet aviopuolisot, jotka rakastavat toisiaan henkisesti, kestävät avioliittonsa kaikki valo- ja varjopuolet.
Mies ei ollut tietämätön siitä miten hänen oma sukupuolensa useimmissa tapauksissa hävitti naisen alkuperäisen kauneuden ja siten teki naisen itselleen vastenmieliseksi. Hän tiesi myös että löytyi naisiakin, jotka säilyttämällä oman viehätyksensä, turmelivat miehiä puristamalla näistä heidän elinvoimansa. Tärkeänä onnellisen avioliiton ehtona hän piti sitä, että nainen, jonka mies oli valinnut elämänsä auttajaksi, säilyi ulkonaisestikin kauniina samalla kun hän tiesi, että se harvoin saattoi tapahtua. Monet kauniit tytöt rumentuivat jo ensimäisinä lemmen kuukausina, sangen useat rumentuivat toivotun esikoisensa maailmaan tulon tapahduttua, ja toisen ja kolmannen synnytyksensä jälkeen olivat useimmat aviovaimot siinä määrin muuttuneita, ettei mies enää parhaalla tahdollakaan voinut pitää heitä kauniina. Poikkeuksia olivat ne ikivihannat ruusut, jotka jokaisen uuden synnytyksen tapahduttua yhä ikäänkuin nuorentuivat ja kaunistuivat ja elämänhalussaan voimistuivat. Myös tiesi hän liian tiheiden raskaustilojen surkeat vaikutukset naiseen — yleensä hän teoriassa tiesi onnellisen ja onnettoman avioliiton tärkeimmät ehdot.
Itse hän puolestaan hartaasti toivoi voivansa kulkea kultaista keskitietä.
Orjon ja Mirjamin avioliitossa piti ilmetä elämän onnea, elämän järkeä, elämän iloa ja syvää vakavuutta!
Heidän piti osata kiertää kaikki ne salakarit, joita useimmat muut eivät olleet osanneet välttää.
Mies se niin oli nämä asiat edeltäpäin päättänyt ja nainen hyväksyi ne keskustelematta kiihkeällä, lyhyellä vastahyväilyllä.
Vuoden naimisissa oltuaan Mirjam alkoi tuntea itsessään oireita, jotka ennustivat hänen määrätyn ajan kuluttua tulevan äidiksi. Molemmat aviopuolisot säpsähtivät ilosta — viime aikoina olikin heidän nuori avioliittonsa tunnahtanut jollakin tavoin vaillinaiselta, autiolta.