Lapsi! niin: tosin se kiinnitti vähän liiaksi, Leijo kullankukkanen, mutta nuori rouva tunsi rakastavansa pientä poikasta enemmän kuin mitä tyttönä oli uskonut naisen tarvitsevan rakastaa noita pieniä, avuttomia olentoja.
Mirjam oli toistamiseen raskaana. Mutta hän oli itse sitä tahtonutkin, hän ei tiennyt lasten olemassaolosta vielä muuta kuin hyvää ja hän halusi kiihkeästi leikkitoveria Leijolle, pientä, kultakutrista tyttöä…
Senjälkeen hän aikoi olla jonkun aikaa vapaana — se asia täytyi jotenkin Orjon kanssa järjestää, hän ei tiennyt miten, mutta jotenkin niin että olisi mukava molemmin puolin. Ihanaa oli olla avioliitossa.
* * * * *
Orjo teki työtä epätoivon vimmalla, mutta hänen työnsä oli viimeinkin lähtenyt luistamaan ja hän nautti siitä että kykeni sitä tekemään.
Sanomattomilla vaikeuksilla oli tämä työn rauha hankittu. Kokonaisen perheen ja entisen taloustavaraston muuttaminen kaukaisesta pohjolasta outoon, kylmään pääkaupungin seutuun oli vaatinut paljon puuhaa ja paljon kärsivällisyyttä, ja vielä sitten kun kaikki huonekalusto ja talous oli saatu kuntoon ja mies luuli saavansa istahtaa erämaassa alottamaansa työtä jatkamaan, oli sattunut odottamattomia ikävyyksiä. Perheen täytyi keskellä talvea muuttaa huvilasta, toiseen huvilaan ja ennenkuin kaikki jälleen oli paikoillaan, kului paljon aikaa.
Vihdoinkin näytti rauha koittaneen ja elämä lipui häiritsemättä. Kauniissa huvilassa, jossa Orjo ja Mirjam ynnä pikku Leijo asuivat, vallitsi suuri hiljaisuus. Metsä humisi akkunain alla ja kolmen sadan metrin päässä jyrisivät junat säännöllisesti ohi huvilan — ihminen tottuu pian äärimmäisyyksiin: erämaan huokauksiin ja sivilisatsionin suhinaan.
Orjo kiiruhti työtään Mirjaminkin tähden. Hän kuvitteli Mirjamin synnytyksen aikaansaavan jotakin häiriötä sitä asiaahan ei koskaan tiennyt varmasti.
Eräänä iltana oli Mirjam iloisena palannut pääkaupungista käytyään huveissa ynnä lääkärissä, joka oli hänet tarkoin tutkinut ja vakuuttanut synnytyksen tapahtuvan parin viikon kuluttua. Mutta kotiin tultuaan oli nuori rouva äkkiä mitä iloisimmasta mielialasta kiihtynyt viattomaan kuvastumiseen siitä että sekä Orjon että palvelustytön lamppu oli savustanut. Nämä olivat kumpikin koettaneet asiaa salata, mutta Mirjamin herkkä nenä haisti heti salaisuuden. Enempää ei tarvittu.
Keskellä yötä heräsi Orjo Mirjamin vaikerruksiin — poltot olivat alkaneet, mutta pääkaupunkiin oli mahdoton päästä junalla ennen aamua, koska junat eivät yöllä kulkeneet. Ainoatakaan lääkäriä ja ainoatakaan kätilöä ei asunut huvilan ympäristössä. Huvila oli lisäksi kovin yksinäinen ja eristetty muista, sydäntalven yö oli pimeä ja tuuli suhisi synkästi metsässä.