Koko elämäni näyttää sortuvaiselta ja järki epäilee uudesta-rakentajan voimaa.
Muistot kalvavat. Ikävät, kauheat, uskomattomat ja kuitenkin todet.
Mikä olin ennen? Miksi olen tullut?
Avioliittomme??
Minä tiedän että ainoastaan yksi kymmenestä tuhannesta on onnellisempi, mutta miksi juuri minun piti kehittyä sellaiseksi?
Minä, avioliittoon mennessäni, tartuin ihanteeni täyttymiseen kuin hukkuva oljenkorteen. Ehkä on se sopimaton vertaus. Minä tarkoitan: uskoin naisen lemmen ikipelastavaan voimaan. Tiesin ettei kukaan ole enkeli. Mutta en aavistanut että nainen, jolle minä kerran ja vihdoin antauduin, koskaan voisi herättää sielussani julmuutta. Jos mielikuvituksessani oli kuvia, niin itseeni nähden en niitä uskonut. En uskonut että minä voisin muuttua todella pahaksi, raa'aksi ja hetkellisesti niin hirveäksi pedoksi, ettei ihminen sen syvemmälle surkeuteen voi langeta. En uskonut että avioliitto, järjellisesti ja siveellisesti perustettu, voi aiheuttaa aviopuolisoissa, jotka rakkaudessa ovat toisiaan jumalaisesti lähestyneet toistensa turvaa etsien, henkisiä itsemyrkytyksiä…
Sinä olit viaton tyttö, tahdoit rakastaa puhtaasti… Mikä siis aiheutti ensimäisen kolhauksen? Sinä et tuntenut minun nuorenmiehen aikuisen elämänkärsimykseni vuosikymmenen pitkään ärsytettyä, pilattua hermostoa. Minä uskoin hermostoni paranevan sinun terveytesi kautta ja alussa minä sainkin ihmeellisesti henkisiä voimia. Sinä et aavistanut runoilijasielun kuluttavaa voimaa. Sinä et ollut haaveillutkaan joutuvasi minunlaiseni aatteellisen toimimiehen elämäntoveriksi. Sinä aavistit vaistomaisesti — alussa — että asemasi naisena oli tuleva erikoiseksi — sinun neuvonpyyntösi olivat liikuttavan puhtaat ja ylevät. Mutta kukaan nainen ei aavista että sukupuolielämä voi sekä parantaa että turmella, jollei heti alussa osata olla tahtolujia, hilliintyväisiä. Minä tiesin sen hyvin, olin nähnyt seurauksia, olin kuullut tuhansien hyvien tyttöjen muuttuneen.
Milloin minä sinut pilasin? Jumalani, milloin?
Minä tiedän kaikki, muistan kaikki pienimpiäkin yksityiskohtia myöten… Mutta muistan myös henkisiä ristiriitoja heti alussa, jo ennen kuin olimme toistemme omat. Minä uskoin ruumiillisen yhtymisen sielulliseen voimaan. Sinä myös uskoit…
Kuinka kävikään?