Tahtoisin että meidän pitäisi olla korkeammalla asteella eikä lipua alemmaksi. Lieneekö muuta jalostumisen tietä kuin uskonto? Oman kärsimyksen synnyttämä veljeyden kaihon uskonto…
Meidän kaltaisten ihmisten täytyy kärsiä. Jospa huomaisimme toistenkin kärsivän, niin ymmärtäisimme ettei elämässä tarvitse olla niinsanottuja iloja, vaan on se alituista kaihoa onneen. Jos me itse särkemällä särjemme portaat tuohon saavuttamattomaan onnen ihanteeseen, niin jäämme helvetilliseen pimeyteen. Miksi siis emme varoisi särkemästä noita portaita? En osaa tässä tällä kertaa ajatuksiani paremmin kertoa. Saattaa miehelläkin olla itku alati sydänalassa kuten naisella ja täytyy silti katsoa elämää silmiin ja hymyillä.
Pikku Mailan puheen kehitys? Hyvin selvästi ääntelee ja matkiskelee.
Hyvin reipas ja pateettinen äänen sävy. Isä antaa! Mamma antaa!
Sylliin. Rattastaa. Kiikutaan. Koira haukkuu. Syömään. Ulosii.
Kelkalla! Tuulee. Pimiä. Posti tuli. Tuhma tyttö. Nukkumaan. Sika
panne öh öh pannee!
Lopuksi ilmoitan että tulevalla viikolla aijon matkustaa Helsinkiin. Asiat ja henki niin vaatii. Mailaa käy sääli — kuka "tyttiä" sillä aikaa ulkona käyttää?
Jumalan haltuun, Mirjam.
Orjo.
21.
Olipa siinä, Orjon pitkässä kirjeessä kun se vihdoin lähetettiin — sulattamista Mirjamille! Mirjam rukalle, joka ei vielä ollut toipunut lapsivuoteestaan ja sai taistella odottamattomien jälkiseurausten kanssa, jotka sanomattomasti häntä sielullisestikin kiusasivat. Hän oli itkenyt vähää ennen kirjeen saapumista tietämättä itsekään, miksi piti itkeä, mutta kirjeen luettuaan hän hysteerisesti nauroi. Eikä hän tiennyt sitäkään, miksi nyt nauroi. Yksi ajatus oli selvä: Orjo matkustaa pääkaupunkiin ja käypi hänenkin luonaan.
Ja siihen mielikuvaan hän tarttui. Parasta olla miettimättä kaikkea sitä, mihin Orjo tyhjentävässä purkauksessaan oli koskettanut! Hänen päätänsä huimasi oudosti, kun hän tarttui kynään vastatakseen jotakin miehensä kirjeeseen:
Rakas Orjo! Pitkää kirjettäsi en todellakaan ole vielä sulattanut. Mutta — olen iloinen tietäessäni saavani sinut edes vähäksi aikaa luokseni… Aja suoraan minun luokseni!… Viime kirjeeni kirjoitin makuultani ja montakin asiaa jäi pois. Tiedäthän sanomattanikin kuinka rakasta on minulle kaikki se työ, missä sinä olet onnistunut ja mistä olet mainetta niittänyt. Lämpöisellä sydämellä sinua odotan ja on kuin se vanha hapatus pyyhkäistäisiin kauttaaltaan pois, kun saan sinut syliini sulkea.