Kun heikot hetket mua lyö, Kun päiv' on musta niinkuin yö Ja tuska suurimmillaan, Ma silloin epätoivossain Käyn eteen lapsuus-jumalain Näin hälle lupaellen:
"Oi taatto suuri orpojen, Jos autat nyt, niin koskaan en, En koskaan sua hylkää! Ma muutan muodot elostain, Ma raastan raiskat sielustain, Ja halvat halut heitän!…
Ma synnin saastan povessain Lyön pirstaksi ja suurta vain, Vain suurta suosiellen, Ma hyveen teitä kulkien Ja paheen portit sulkien Näin pyhään pyrjin vainen!…
Voi Jumalain, voi auta nyt! Jos autat nyt, en elänyt, En elänyt ois turhaan: Tää elo vielä kukoistais, Tää korsi vielä voiman sais Ja heelmät hellät kantaisi…"
Noin rukoilen, ja Jumalain Mun kuulee kurjan rukoustain Ja avun mulle antaa — Mut voipa voi! tuo ihminen On kehno kaiku jumalten, Maan multaa matalampi!
Kun onnen hetket näet sen lyö Ja poistuu epätoivon yö Ja päivä sille paistaa, Silloinpa silloin unhoittuu Tuo heikkoin hetkein parkusuu, Sen lupaus, sen päätös…
Ja alttarilla maailman Taas suurisuisna suitsutan Ja nauran Jumalallein Ikäänkuin ois tuo Jumalain Mua varten luotu orja vain, Mi totteli, kun käskin!
Kun heikot hetket taas ne lyö Ja taasen tulvii turman yö Mun kehnon rintahani: Niin tokko enää uskallan Valittaa eessä Jumalan — Hän eikö minut kiroo?
Oi lemmi, lemmi minua!
Oi lemmi, lemmi minua! Ma menehdynhän näin, Vain sinusta, vain sinua Nyt huokuu elämäin!