Päivästä päivään latva sen nousee, Nuorena nuojuu se taivasta päin, Lehvien alla lyö leikkiä immet, Niin armas on siimeksessä sen näin.
Aamu on koituva, jolloin se laulaa: "Kuningas muiden ma puiden nyt oon Mun ikihuminan rinnalla toisten, Honkainkin humina vaijetkoon!"
Minä se oon kuin riutuva raita Reunalla kuohuvan kosken vaan, Elämän mehuja ruhjotuin juurin Imee se rinnasta kalliomaan.
Eipä sen elämä eisty, ei kartu, Eipä sen oksat versoa voi, Eipä sen lehvät varjoksi vartu, Ei ilokantelot alla sen soi.
Vaan sen latvapa kuihtuu ja kuivuu, Kelmeenä pilviin se käyristelee, Silloin ja tällöin muuttaja-linnut Oksan lengolla levähtelee.
Eikä sen humina kauvaksi kanna, Juurella ken lie, kuulevi sen, Kuulevi kuinka se voihkien yhtyy Pauhuun aaltojen, kuohuvien.
Ilta on tuleva, jolloinka raita Kitisten kaatuvi kallioltaan, Ei sitä syysyön myrskytär taita, Itse se taittuvi heikkouttaan.
Suomussalmi — kotiseutu.
Suomussalmi — kotiseutu, Tervan, pettuleivän maa, Taasko jylhät korpimaasi Polo poika nähdä saa!
Taasko järves musta aalto Kolkoin äänin rantaas lyö, Taasko kaihon pohjattoman Nostaa kuulas kesä-yö!