Kielimiehet sanovat Moskovan saaneen nimensä suomalaisesta sanasta "moska" ja sen minä mielelläni uskon. Nytkin otti kauhea vesisade minut vastaan ja likaisen näyn tarjosi tämä liastaan tunnettu suurkaupunki, kun virstamääriä sen läpi ajelin rämisevissä rattaissa kuomun alla istuen. Mitäpä minä Kremlistä tai Pushkinin patsaista! — Olen tyytyväinen että saan heittää ison kapsäkkini pois matkastani.
Paraikaa istun erään suomalaisen perheen salissa odottaen isäntäväen kotiintuloa kesähuvilastaan. Junan lähtöön Nishnii-Novgorodiin on 7 tuntia. Tänne olen pyytänyt tulevalta matkatoveriltani lähempiä määräyksiä yhtymäpaikasta Kaukaasian rajoilla. — — — Aivan oikein: tuore sähkösanoma, joka on pöydällä, koskee minua ja kuuluu suomennettuna: "Sanokaa hänelle: Taganrog, Poste restante, Wladikavkas: Europa 25". Tämä merkitsee että voin kirjoittaa toverilleni Taganrogiin, mutta Wladikavkasissa tapaamme toisemme "Europa"-nimisessä hotellissa 25 päivä tätä kuuta.
Viena.
Tämä on se menneen keväisten stipendiaattein "hätähotelli" Moskovassa. Täällä tapasin ihmeekseni erään tuttavani, suomalaisen maisterismiehen, joka sanoi tutkivansa synodaali-arkistojen pölyä tässä kaupungissa. Nytkin läksi se onneton tohtorin-kisälli arkistoihinsa ja minä jäin lepäämään hänen vuoteeseensa.
Petergof ravintolassa kello 3.
"Ruotsalainen aamiainen" on mainio. Restorangi mitä hienoimpia. Istun punasessa samettidivaanissa nojautuen korkeaan selustimeen. Suurista kristallilasi-ikkunoista tarjoutuu näky Kremlin muurille. Olen ylpeä että osaan jotakuinkin käyttäytyä niinkuin tällaisissa suurissa hotelleissa pitää. Mistä ihmeestä säänkin tämän ryhdin? (joka on valhe). Huomaan peilistä myös että uusi pukuni istuu kuin valettu; takkini rinnassa paistaa kullattu leijona-vaakuna… eivätköhän vain kyypparit luule joksikin kreiviksi? koskapa noin kunnioituksella katsovat…
Mutta tunnen häpeää syödessäni tätä ylellistä aamiaista. Ikkunasta näen repaleisia kerjäläisiä. — — —
Junassa Nishnii-Novgorodiin.
Taistelemalla sai kantajani minulle valloitetuksi makuupaikan. Venäjän kantajia täytyy ylipäänsä kiittää heidän suuresta ystävällisyydestään ja huomaavaisuudestaan matkustajia kohtaan. He hoitavat outoa kulkijaa kuin pientä lasta. Ja minusta he ovat ainoat henkilöt koko Venäjän virkaluokassa, joihin voi luottaa. Heille voi antaa koko rahakukkaronsa piletin ostoa varten ja itse mennä tuntikausiksi syömään aseman ravintolaan — eikä tarvitse peljätä että he kopeikkaakaan varastaisivat. Tietysti varovainen matkustavainen kuitenkin tarkoin katsoo kantajansa numeron.
Tavallinen näytelmä venäläisessä junassa: esirippu nousee ja esiripun takaa ilmaantuu pitkähiuksinen olento, kultainen risti rinnalla, tekee äänettömiä kumarruksia matkustavaisten edessä, tulee minunkin eteeni ja mutisee rahanlahjoittamisesta jonkun "pyhyyden" rakentamiseen. Ajattelen vastata hänelle että: miksi te ristiveljet yhä niitä kirkkojanne rakentelette ja tuhlaatte kaikki varanne, vaikka kansa ympärillä näljässä kiemurtelee! Mutta sanon vain siivosti: "Suokaa anteeksi — en ole venäläinen" — ja kauhtananiekka poistuu heti edestäni.