Odottaessani laivan lähtöä täydentelen eväskoriani, jossa on hyvyyksiä Hämeestä ja Helsingistä asti, venäläisilläkin ruokavaroilla, muun muassa vahahunajalla, josta kiskotaan isompi hinta kuin puhtaasta hunajasta — siitä syystä, kuten toverini selittää, että venäläiset suusta sylkemästään vahasta valmistavat kynttilöitä — "jumalalle". — Aikomukseni on kulkea alas Volgaa omissa ruuissani ja ainoastaan päivällisannos syödä laivasta. Näin tekevät kaikki turistit, jotka kunnioittavat kukkaroaan.
Volgalla, ensimmäinen ilta.
No niin. Onhan tuo jonkinlainen joki tää Volga! Leveämpi kuin Oulunjoki, mutta leveämmäksi olin sitä sittenkin mielessäni kuvitellut. Millainenko on ero Volgan tukkijätkän ja Oulujoen tervajunnun välillä! Ei täällä ainakaan soutaa osata niinkuin Suomessa, ei venettä sauvoa, ja koskenlaskusta, siitä maailman mainioimmasta koskenlaskusta, ei tunnu hajuakaan — sillä koskia ei ole olemassakaan. Hm… —. Mikä joki se on, jossa ei löydy koskia —? Ja purjehtia ei myöskään osata. Purjeveneitä, vielä vähemmin sluuppia, ei näy ainoatakaan. En siis turhaan siellä Muhosjoella kaiholla hyvästellyt Lehtolaisen säkkipurjetta (Vaikka se olikin niin musta, niin tuntuu se muistossa ihan valkoiselta).
Sitävastoin kihisee koko Volga laivoista, jotka käyvät kaikki siipirattailla, ei propellilla. — On ilta. Aurinko laskee tulipunaisena jokitörmän taa. Heti syttyy sitä vastapäätä toisen rannan takaa kuu, joka juuri tänään on täysi. Samalla syttyvät myös laivallamme kirkkaat sähkölamput. Lasketaan suuren lastilaivan kylkeen (barshá) ja otetaan naftaa. Laivoihin Volgalla ei näet käytetä polttopuita, vaan silkkaa naftaa, jota kuljetetaan Baku'sta, Kaspian rannalta. Siitä syystä on Volgan vesikin monin paikoin pinnaltaan naftansekaista, kimallellen sateenkaaren väreissä. Nämät rasvatahrat vievät mielestäni Volgalta sen kaiken runollisuuden! Mutta venäläinen runoilija, virittäessään ylistyslaulunsa Volgalle, ei tietysti puhu mitään näistä tahroista.
Menemme kajuttaan ja väännämme sähköllekin palamaan. Toverini rupeaa vilkkaasti keskustelemaan. Huomaan ilokseni että hän edes osaksi on vapaamielinen herra. Hän puhuu suurella ihastuksella Leo Tolstoin hyökkäyksestä pappisvaltaa vastaan ja venäläisen kirkkoelämän paljastuksesta. Hän sanoo sen sattuneen ihan "naulan päähän". Mutta "Ylösnousemus"-romaania hän ankarasti kritiseeraa, moittien tekijää tendenssistä, joka muka estää lukijan vapaasti muodostamasta ajatuksiaan. "Siinä kirjassa Tolstoi sitoo lukijan sielun, tahtoo väkisten pakottaa hänet ajattelemaan juuri niinkuin hän itse". Sitten koskettiin myös kysymystä ylioppilasmeteleistä ja talonpoikien toimeenpanemasta maakartanoiden poltosta Etelä-Venäjällä. Tämä herrasmies moitti ylioppilaita ankarasti, hyväksyen sen että heitä rangaistaan silloin, kun he sekaantuvat valtiollisiin asioihin. Hän sanoi ettei ole lainkaan liikaa, jos hirtettäisiin ne ylioppilaat, jotka muka ovat kiihoittaneet talonpoikia. — Eikö se ole merkillistä, että "sivistynyt" ihminen Venäjällä voi hyväksyä toisen "sivistyneen" hirttämisen? Mutta miksi antautua ajattelemaan näitä surullisen ristiriitaisia asioita juuri Volgalla… Nythän ilta on kaunis ja kuutamon säteet vipajavat pimeässä virrassa. On todellakin vähän niinkuin ihanaa. Jos olisi hyvä naistoveri, niin olisipa oikein runollistakin. Hytissäni maaten ylälaverilla voin nähdä läpi yön kuun puoliavoimesta ikkunasta…
Kasaani, 20 p. elokuuta.
Aamupäivä. Saatoin laivatoverini ajurissa kaupunkiin ja tulin sähkövaunulla takaisin satamaan. Kasaanissa en kuitenkaan mitään erinomaista ehtinyt huomata — lieneekö siellä sitä olemassakaan. Tuo juriskonsulikin oli minulle edeltäpäin sanonut, että Kasaani on mitätön kaupunki, jota ei kannata katsella. — — —
Laiva kulkee, päivä paistaa, nyt olen hytissäni yksin herrana, ja se on kyllä mukava. Päivälliseksi tilaan annoksen Volgan kehuttua valkoista sampikalaa "sterlettiä", höystäen sitä vanhalla malagalla, jota on mukanani Helsingistä asti.
— — Oleskelen milloin minkin luokan kannella. I luokassa on seurue, joka puhuu ainoastaan ranskaa, mutta jos kieli lieneekin hienoa, eivät ihmiset sitä vaikutusta tee. III luokan kannella on muutamia mongoolilaisia tataareja, joista yksi, lihava äijä, istuu penkillä itämaisesti jalat ristissä allaan. (Koetan piirtää hänen kuvansa).
Matkustavaisten joukossa ei ole yhtään ainoata naista, jonka kanssa tekisi mieli tutustua! Tämä on suuri vahinko sille, joka ensi kertaa Volgalla matkustaa. Sillä ainoastaan naissulon pehmentämässä mielialassa voisi matka alas Volgaa tuntua viehättävältä ja jättää runollisen muiston. Samoin kuin palava nafta tätä laivaa liikuttaa, samoin eloisa nainen synkän nuoren miehen sielun lämpimänä pitäisi. Sehän on selvää!