No, ilman riimiä osaa kuka tahansa runon rakentaa! Varros kun otan uuden vauhdin, että
Volga mun suruani kantaa koittaa, vaan ei se sitä kanna! Ken on surrut jo Suomessai, se sille ei lohtua anna.
Venäläinen se Volgaa kutsuu armaaksi äidiksensä, Suomalainen se täälläkin tuntee orvoksi sydämmensä. —
Ähäts! Tulipas runo! Loppusointuja niitä ei joka mies rustaakkaan.
Kolmas päivä Volgalla. Samára, 21 p. elok.
Suoraan vuoteestani hyppäsin aamukävelylleni Samaraan, jonka satamassa laiva seisoi muutamia tunteja. Katselin Vapauttaja-Keisarin muistopatsasta… Kävin parturissa. Kun vielä mainitsen että ostin joukon näkö-alakortteja, olenkin sanonut kaiken, mitä turistin tarvitsee sanoa tästä unisesta kaupungista.
Olen kirjoittanut pitkän kirjeen sinne, josta menin sivu junalla.
Mokomakin huvimatkailija, joka kirjoittelee raskasmielisiä kirjeitä
Volgalta! Mutta laivassa käy kirjoittaminen niin hyvin. Kynä tuskin
värähtää kädessä.
Yhä kestää mitä ihaninta poutaa. Ollaan noin 100 peninkulman päässä Nishnij-Novgorodista. Etelän lämpö alkaa huokua vastaan. Volgan rannat ovat yhä hiekkaisia ja vesi kellertävää. Naftatahroja ei enää näy.
Postikortti Volgalta.
(Laivamme kuva.)
Volga virran lainehilla
Pohjan poika lentää,
mutta Suomen koskiloita
muistelee hän sentään.