Laiva, jossa nyt kuljetaan, on mitätön. II luokka on syvällä kannen alla, kuuma ja pahanhajuinen, sohvat tahraiset, erityisiä hyttejä ei ole, täytyy olla yhdessä kaikkien kanssa. Pysyttelen etukannella raittiissa ilmassa ja tunnen voivani hyvin, huolimatta siitä että hikoilen pienimmästäkin liikkeestä. Päivällinen laivalla tarjotaan ilmaiseksi. Laivassa on satoja matkustajia ja hyvin kirjavaa joukkoa. Ympärilläni kuulen outoja kieliä ja näen tummaihoisia ihmisiä. Kaspian meri leviää rauhallisena edessäni. Satoja laivoja siintää ulapalla, kun kaukoputkella katsoo. Sivuuttamaimme laivojen nimetkin jo ilmaisevat Kaspian seutuja: "Turkmen", "Sinaida" j.m.s.
Kaspianmerellä kello 4 j.pp.
Olen torkkunut tuntikausia kannella tuossa lämpimässä tuulessa, joka niin lempeästi kasvoja hivelee. Meri nähtävästi vaikuttaa unettavasti. Istuallani nukkuen, korvissa laivan sihinä ja humina, unhoitin koko ympäristöni, unhoitin missä olin, unhoitin että vierelläni liikkui armeenilaisia ja muhamettilaisia… Säpsähdän usein näin matkallani, säpsähdän sitä, kun huomaan olevani niin kaukana kotimaastani. Usein ikäänkuin puhelen jonkun kanssa suomeksi. Voi herran terttu sentään, kun ei yksikään noista sadoista matkustajista edes tiedä, mikä kieli suomenkieli onkaan! Nyt ei enään näy mannerta miltään suunnalta. Jumalankiitos: meri näyttää hiljaiselta, aallot ovat pienempiä kuin Kiantajärvellä tavallisella kesätuulella…
Kello 6 illalla.
Nyt vihdoinkin ollaan oikeassa merilaivassa, joka menee Kaukaasiaan. Olen seisonut puolentuntia katsomassa persialaisia jätkiä, jotka lastaavat laivaruumaamme, kantaen tavattoman raskaita laatikoita niskallaan. Monet ovat niin repaleiset, että puoli ruumista paistaa paljaana, muutamilla näkyvät nekin paikat, jotka tavallisesti huolellisemmin peitetään. Mutta päässä on kaikilla heleänkirjava kairalakki, joka ihmeellisesti muistuttaa muinaissuomalaista kairalakkia! Eihän vain… eihän vain tässä piile sukulaiskansa, jos otetaan yhtäläisyys — ei pääkallotieteen, vaan päähinetieteen kannalta? Mitä minä kielitieteestä: kieli on sangen sotkuinen todistus, sanokoon Eemil Nestor mitä tahansa. Mutta lakki, päähine, ihmisen päähine? Se voi merkitä jotakin. Vai kuinka on muuten selitettävissä, että minä matkustettuani puolituhatta peninkulmaa Suomussalmelta, näkemättä välillä muunlaisia päähineitä kuin enimmäkseen venäläisiä lätyskälakkeja, yhtäkkiä kohtaan muukalaisia, joilla on samallaiset lakit kuin ennenvanhaan Karjalaisilla? Häh, herrat lingvistit ja antropoloogit?
Heillä on kauniit silmät noilla persialaisilla jätkillä, sysimustat silmäripset, hiukan kyömy, pieni nenä ja sysimusta tukka. Moni on kasvoiltaan kuin ylevin aatelismies. Ja minusta taas tuntuu että nuokin ovat paljon enemmän ihmisiä kuin me, jotka yliluokkien kannelta heidän työtään katselemme.
Kello neljännestä vaille 7.
Kas, juuri tällä silmänräpäyksellä se tipahti! Voin siis kertoa luonnon ihailijoille, että olen nähnyt itämaisen auringon äärettömän suurena ja tulenkeltaisena painuvan Kaspianmeren horisontin taa…
Kello 1/2 8.
Yhä seisomme ankkuroituna samassa paikassa. Se on kauheaa, mitä olen nähnyt! Nuot sadat III luokan matkustajat joita sullotaan yhteen kuin silakoita tynnyriin… Hirveä huuto ja tappelu, kuuluu lasten itkua, ajatelkaas: pieniä lapsia, jotka eivät vielä osaa puhua, on kymmenittäin laivassa. Taivas, mitä kurjuutta näkee merilaivassa. Ja se taitaa olla aivan jokapäiväistä. Mitä jos olisin yksi noista tuolla alhaalla, ahdingossa ja liassa?