Pimeä koittaa. Rupeaa tuulemaan. Miten tämä yö on menevä?
Yöni Kaspialla.
Mikä hullu aatos Kaspianmerellä: kirjoittaa pitkä kirje ystävättärelleen Suomeen! En tiedä itsekään mitä kirjoitin. Kynä lensi huimaa vauhtia ja ajatus myös. Siitä taisi tulla tragikoomillinen sepustus, kevyttä ja raskasta ihan sekaisin… Luontokohan se näin hullusti vaikuttaa?
Olen varovaisuuden vuoksi nielaissut pari kólapastillia, sillä äsken kun olin hytissä, tunsin oireita "siihen julmaan". Laiva näet siltä kohdalta jo hiljalleen keinuu.
Nyt istun takakannella yksinäni sähkölampun valossa. Pääni päällä kaareutuu tähdissä tuikahteleva sinimusta taivas, ympärilläni hengittää Kaspian ulappa. Kuun puolikas on juuri noussut merikylvystään ja laimeasti valaisee aaltoja, jotka vienosti kohisevat laivamme laitoja vastaan. Nuot kolmisensataa III luokan matkustajaa ovat suurimmaksi osaksi jo vaipuneet uneen. On kuin katseleisi kaatuneiden tannerta allaan, niin ne siellä makaavat sikin sokin: suullaan, mahallaan, kyljellään, seljällään, käppyrässä myttyjensä ja reppujensa välissä. Ei ole jäänyt yhtä ainoata neliökorttelia, jossa ei olisi jotakin tuosta massasta. Nuoret tytöt, vanhat vaivaiset ukot makaavat toinen toistensa vieressä, jos yksi heräisi ja sanoisi jotakin, niin ei ympärillä ymmärrettäisi, mitä hän tahtoo, sillä ne makaavat siinä aivan kuin Baabelin kielensekoituksen ensimmäisenä yönä, sekaisin armeenilaiset, persialaiset, tataarit, venäläiset, turkkilaiset, juutalaiset ja Kaukaasian sadat rodut. Väkevä meloonin haju sekaantuu ihmislöyhkään huokuen tuulen mukana sieltä, missä tuo joukko makaa…
Täällä ei heilutus tunnu; olen varma siitä että täällä kannella nukkuisin onnellisesti. Ehkä olisi viisainta valvoa, mutta minua nukuttaa jo kovasti, siis menen kuin menenkin hyttiin. Olenhan nähnyt kaspialaisen elokuun yön ja se on painunut mieleeni…
25 p. elokuuta, aamulla kello 7.
Kaikki onnellisesti! Ei alkuakaan meritautiin. Yö lauhkea ja kuutamoinen. Suloista maata hyttilaverillaan, takit, liivit, jalkineet poissa, ja nähdä makuultaan kuutamon valaisevan ulappaa!
Kello 8.
Äsken ei miltään suunnalta näkynyt mitään kiinteätä, ei edes purjetta, mutta nytpä häämöttää edessäpäin jotain. Vaaleansinervä juova, aivan heikosti huomattava, mutta ne ovat kuin ovatkin — Kaukaasian vuoret! Ettäkö siis todella…?