Kun hiivin ulos, kohtaa minua ihana kesä-aamu. Hyrynjärvi hohtaa lasikirkkaana, aurinko on juuri noussut, mutta piileksii myhäillen pehmoisten hattarain takana. Kostea lämmin lehahtaa syvään keuhkoihini. Hengitän täysin siemauksin tuoreen nurmiheinän ja apilaskukkain tuoksua ja astelen hiljaa salmen valkoiseksi maalatun sillan ylitse jokirantaan, jossa ei vielä näy mitään liikettä — tervamieheni nähtävästi nukkuvat, mutta laskumies jo odottaa. Sivutseni soutaa hilpeä joukko heinäväkeä viikatteineen ja haravoineen. Jospa olisin yksi noista!… Olen hiipinyt ulos välittämättä aamukahvista. Surkeaa, kun ei ihmisillä ole terveellisempää juomaa! Minulle tämä aine on suorastaan myrkkyä…

Tuntia myöhemmin.

Juuri ikään lähdetään solumaan alas Hyrynsalmen koskia, se herttainen laskumies vanha Eero melassa. Koetanpa huvin vuoksi kirjoittaa "in medias res", istuen tervatynnyrien päällä. Nyt se alkaa… Juhlallinen kohina kuuluu vastaan… Venhe heilahtelee… Vaahtoa pärskähtelee… Nyt roiskahti hyökyaalto hattulaudan ja räpeen välistä hiukan kastellen soutaja-Kallea. Samassa ollaan jo alhaalla — ei peijakas vieköön tässä ehdi kirjoittaa — kohina jää taaksepäin. Se oli vain pikkuinen koski, nimeltä Siitti. Soudetaan tyynipintaista suvantoa. Taaspa kiihtyy virta ja alkaa ensin kuulua pientä pihinää aivan kuin puuropata kiehuisi tulella. Porina vahvenee vahvenemistaan. Jo nielaisee meidät uusi koski. Vilkasta vauhtia syöksyy pitkä paltamo pauhujen syliin jykevästi notkahdellen ja rusahdellen mennessään. Istun keskellä venhettä "pintan" takana. Tällä paikalla tarvitsee vähän varoa kastumista. Sekin oli vain pienonen koski Väärä, Mutta kaikki on ollut vasta alkusoittoa suureen sinfoniaan, joka nyt on tulossa. Se on se sinfonia, jota soittaa Seitsenoikea. Alkaa hiukan sataa vettä. Sangen proosallista, mutta runoilija varmaan huudahtaisi: taivas itkee liikutuksesta! Jo kuuluu pauhu. Nyt mennään — nytpä mennään — hei helkkuna kuinka heiluttaa! kohta en saata kirjoittaa — anteeksi — — — Sataa vettä paperini päälle… Hemmetti! Täytyy pistää kirja taskuun…

Pikkuhavaintoja.

Suomalainen talonpoika puhuu kaikista mieluimmin ilmasta. Saman asian että "nyt on huono kesä" tai "ei ne tänä kesänä nuo heinät kasva" saattaa hän sanoa kymmeniä kertoja. Usein ei hän mitään enempää sanokkaan. Tätä yksitoikkoisuutta varmaan vilkas ulkomaalainen nauraisi.

Ylimaalaisen keskustelua.

Nyt on lämmin ilma! sanoo toinen.

— No ei oo kylmä! vastaa toinen.

Onko tässä talo likellä? kysyy toinen.

— Ei oo kaukana, vastaa toinen.