Ja niin kuljin minä Kaukasuksen korkeimman harjan yli — "per inhospitalem Caucasum" kuten Horatius on laulanut —, nähden ympärilläni mahtavan jylhiä kallioita, lumirintaisia tuntureita, ja huudahdellen itsekseni "eläköön"-huutoja tälle kaksoiskotkan anastamalle saaliille. Vähitellen alkoi maa allani vaipua, tien rinne luistaa myötäiseen suuntaan: kuljin jonkun yksinäisen vuorimajan ohitse, josta lapsiliuta nauraen ja ilakoiden pelmahti jälkeeni, yksi tyttönen huusi hurjasti jotakin vieraalla kielellä vaatien minua seisottumaan, mutta aina kun pysähdyin, pysähtyi hänkin ja pakeni nauraen. Nämätkin ilmiöt siellä ylhäällä tuntureilla tuntuivat niin satumaisilta. Äärettömän ihana, suuremmoinen oli se näky-ala, joka taas levisi eteeni, minun on mahdoton sitä sanoilla kuvailla! Vuoret ja pilvet, laaksot ja aulat hohtivat ihan sinisinä, rotkon syvyys jalkaini alla ammotti kerrassaan hirvittävänä! Yksi askel vain syrjään — ja mies olisi manalan kattilassa. Tie kulkee näet monessa paikassa aivan äkkijyrkänteen reunaa, ja siunatkoon itseänsä se, joka pimeän tullen tässä ajaa toista vastaan. Niin koiduin Gudauriin, käveltyäni kuusitoista virstaa; samalla saapuivat toisetkin hevosilla ja minun täytyi istuutua lineikkaan. Mutta en siinä kauankaan malttanut istua ennenkuin taas hyppäsin toverini kanssa edellepäin kävelemään, koska tyhmä kyytimiehemme (venäläinen) ei suostunut ajamaan alamäkeä kiivaammin kuin ylämäkeäkään, ja koska jalkamies saattoi oijustaa virstamääriä. Tämä taival Gudaurista Mletiin onkin siitä omituinen että tie sinne, hirveän jyrkkyyden tähden, alituisesti kiemurtelee tasaisissa vinkkuroissa, niin että kun sitä on 18 virstaa, linnuntietä karttuu ainoastaan 7. Näiden seitsemän virstan välillä laskeutuu tunturi enemmän kuin 2,000 jalkaa ja sentähden kiertotietä, joka niin viekkaasti vapauttaa sekä ylöspäin- että alaspäin kulkijan pahemmasta rasituksesta, pidetäänkin oikeana insinööritaiteen ihmeenä. Mutta me toverini kanssa emme tästä taiteesta paljonkaan välittäneet, vaan koetimme pysyä "linnuntiellä" tehden rohkeita lyhennyksiä ja laskien mäkeä sillä kelkalla, joka meillä jokaisella aina on mukanamme. Ilta oli äkkiä ruvennut pimenemään, niin että oli toisinaan hirvittävää liukua alas äkkijyrkänteitä kohti tuntematonta syvyyttä — yksi varomaton liikahdus vain ja olisi auttamattomasti vyörynyt rotkon pohjassa pauhaavaan Aragva-virtaan. Hämäläinen toverini oli koko mestari pyllyämään näitä alamäkiä, mutta ylämäessä ei se, kepuli, minulle koskaan piisaa. Hevosväkemme oli jäänyt kauvas jälkeemme. Kun kuljimme kylän läpi, näimme eräällä mäkitörmällä hauskan näyn: kymmenkunta lasta, poikia ja tyttöjä, huvitteli itseään iltapimeässä tyrkkimällä toisiaan suinpäin alas jyrkkää törmää; siinä oli tavallinen leikki kaukana, mutta se oli niin aito kaukaasialaista ja sopi niin somasti yhteen Gruusian vuoriluonnon kanssa! Mletin hotellissa vietimme toisen yömme. Aamulla taas taipaleelle.
Ja taas seisovat vuoret kuni suuret jumalat ympärillämme, Aragva-joki lirisee vierellämme levenemistään leveten, laakso vihertelee kauniisti, tie suistuu yhä muutamia tuhansia jalkoja alemmas, ilma hivelee jo lämpimästi kasvoja, Ananurin ja Passanurin seuduilla kohtaa silmä laaksorinteillä jo uhkeita etelämaisia metsänpuita: pyökkejä, plataaneja, akaasioita ja muuriviheriä-köynnöksiä. Gruusialaisen sotilastien luonto muuttuu nyt muuttumistaan, korkeat vuoret vähitellen väistyvät, yhä laskemme alemma ja alemma ja kuljemme läpi viljavien laaksojen. Usein kohtaamme matkustavia gruusialaisia miehiä ja naisia hevosten seljässä, kaikki kaukaasilaisissa kansallispuvuissansa: miehet tikari vyöllä, karvalakki päässä, kaukaasialainen karva-viitta (burkka) satulaan käärittynä, naiset kullankirjavissa päähineissä ja heleissä vaatteissa. Toisinaan kohtaa koko perheen ratsain: isä istuu pikkutytön, äiti pikkupojan kanssa, tai näkee morsiamen ja sulhon suloisen uljaasti samassa satulassa. Ylipäänsä ovat gruusialaiset kaunista, tervettä väkeä ja tekevät siveän vaikutuksen syrjästä katsojaan. Se ei ole heidän syynsä, että georgialaisia neitseitä muinen ostettiin Turkin sulttaanin haaremiin.
Kylien läpi ajettaessa saa matkustaja usein jälkeensä liudan hilpeitä poikia, jotka huutaen ja temppuja tehden läähättäen juoksevat pitkän matkaa hevosten perässä, kiiluvin silmin vaatien matkustajan viskaamaan heille rahaa. Monet näistä pienistä resuritareista ovat sangen kauniita, niin että on nautinto heitä katsella.
Kolmannen yön vietimme Tsilkan-nimisessä kylässä, maaten mukavasti ylhäällä suuressa salissa, jonka balkongilta, läpi seiniä kiemurtelevien viiniköynnösten ja yli rehevien hedelmätarhojen, tarjoutuu näkyala Karttaliinan ruusulaaksoon. Mutta mitäpä näistä: sen jälkeen kuin mahtavat vuoret ovat tieltämme väistyneet, ei matka minua paljon viehätä. Tuohan on niin tavallista! tuntuu minusta. Se päivä jona näin Kasbekin lumihuipun, Baidarin vuorirotkon, gruusialaisen kaunottaren — se päivä oli ollut Kaukaasiamatkani helmi ja sitä en ikinä unhoita!… Se mikä nyt seurasi, oli liian arkipäiväistä.
— — Tiflisiä lähestyessä vyöryi yhä tiheämmin vastaan jonottain julman suuria puhvelihärkiä kuormavankkureineen, pitkäkorvaisia, vienosilmäisiä aaseja ratsuineen ja säälittävine taakkoineen sekä yhä uusia gruusialais-matkueita hevosineen. Eräässä paikassa näimme kynnettävän peltoa isolla auralla, jonka eteen oli valjastettu — 16 puhvelihärkää. Arvattavasti on maaperä täällä tavattoman kovaa, koskapa mokoma voima tarvitaan sen muokkaamiseen.
On lauantaipäivä kun saavuimme Tiflisiin, tuohon kansalliskirjavuudestaan ja ilmakuumuudestaan kuuluisaan Kaukaasian pääkaupunkiin. Melkein ensimmäisiä näkyjä, mikä kohtaa meitä jyrisevillä kaduilla, on eräs itäisen maan mies, joka häpeämättä tallustelee — hameessa. Eivätkä turkkilaisten roimahousutkaan paljon kapeampia olleet. Iloisesti hyräillen kulkevat, minulle jo Kaspian meren rannalta tutut, persialaiset pitkin katuja, kantaen hedelmiä kairalakkinsa päällä. Katuseinät vilisevät täynnänsä gruusian- ja armeeniankielisiä kylttejä — tuntee todellakin tulleensa Euroopan ja Aasian rajoille. Me ajamme toverini kanssa komeaan Orient-hotelliin, komeimman prospektin varrella, kellahdamme hiestyneinä ja väsyneinä sen siisteille vuoteille ja vaivumme hyvin ansaittuun uneen.
Mutta illantullen, ukkosen jyristessä, salamain leimutessa pimenneillä kaduilla, ajoimme kaksivaljakolla pulskasti itämaiseen saunaan…
Itämaisessa saunassa Tiflisissä.
— — — Minä luulin että nyt, nyt… että nyt se hirtehinen persialainen saunottaja tappaa minun siivon hämäläisen toverini! Se perkele oli näet hypännyt suoraan hänen punaiseen niskaansa ja piteli poikaparkaa aivan kuin ruuvipenkissä…
Minulta pääsi kauhunhuuto, joka kamalasti kajahteli korkeassa kiviholvissa.