Toivon ja pelon vaiheilla nousin ylös porisevasta, väkevänlemuavasta rikkivesialtaasta, ja koska katsahdin sinnepäin, jossa olin nähnyt tuon kammottavan piinapenkkinäytelmän, huomasin toverini pyllyilevän ylt'yleensä valkoisessa vaahdossa, jolla persialainen häntä armottomasti voiteli.
"Nyt se rasvaa hänet helvetin koneöljyllä ja sitten se syö hänet!" ajattelin minä ja harppasin jännityksissä luo, katsoakseni totuutta oikein likeltä. Silloin käänsi Esaiias minuun saippuasta kiiltävän naamansa ja sanoi rauhallisesti naurahtaen:
— Vai tämä se nyt on sitä aasialaista hierontaa! —
Samassa karkasi alaston perkele minunkin kimppuuni, hyppäsi sorkkineen suoraan niskaani ja alkoi armottomasti nytkyttää, rytkyttää…
Tiflis, 1 p. syyskuuta.
Kuumuus, joka Tiflisissä toisinaan nousee aina 60 asteeseen Celsiusta, ei tähän aikaan kesästä enää ole niin rasittava pohjoismaalaisellekaan. Olla saattaa, kävellä saattaa, jos kohta keskipäivän aikaan tekisi mieli kulkea kadulla paitasillaan. Kolmessa päivässä ehtii hyvin katsella kaupungin merkillisyydet, jos ei vain matkailija satu olemaan tuollainen intohimoinen merkillisyyksien katselija, joka on huvitettu jokaisesta paikasta, missä vain on jotakin tapahtunut muinaisuudessa, olkoon se sitten kuinka tuhmaa tai surkeaa tahansa. Tai ei edes tarvitse olla mitään tapahtunutkaan: kunhan vain sanotaan jotakin tapahtuneen, niin niitä on matkailijoita, jotka ikäänkuin vainukoirat sen paikan nuuskivat ja haistelevat ja pitävät sen sangen merkillisenä, vieläpä nuolaisevat maata siinä paikassa, jos siinä nimittäin maata sattuu olemaan, vaan jos sattuu olemaan jotain likaisempaa, niin lipaisevat sitä likaista kielellään, myös kuni koirat ja tekevät ristinmerkin — jota tosin ei koira tee muuten kuin hännällään. Minä en, jumalankiitos, kuulu mokomanlaisiin matkailijoihin ja olen hyvin välinpitämätön sellaisesta historiallisesta paikasta, johon on pystytetty esimerkiksi kirjoitus, että "Juuri tässä paikassa hipaisi turkkilaisen kiväärin kuula mainion kenraalimme, isänmaallisen murhamiehemme vasenta korvaa" — vielä vähemmin tekee minun mieleni kirkkoihin, joissa näytetään jotain rumaa vaskista pyhimyksen kuvaa ja sanotaan että tuo kuva muka on pudota rämähtänyt alas suoraan taivaasta ja pelastanut ruttotaudista puoli maailmaa!
Niin, en ole tällaisten merkillisyyksien katselija eikä ole minun toveriinkaan sellainen, vaikka onkin minua paljon kirkollisempi ja historiallisempi. Sentähden emme me Tiflisissäkään ole viitsineet tutkistella "Siionin kirkkoja" tai muita semmoisia ja olkoon se minulle anteeksi annettu että kauniina sunnuntai-aamuna kiipesin vuorelle gruusialaisen "Pyhän Daavidin temppelin" pihalle kaupungin näky-alaa katsomaan ja siellä samalla keksin luolassa Gribojédowin haudan, jonka patsaaseen oli piirretty: "Tässä lepää runoilija Gribojédow, syntynyt 1795. Tapettu vuonna 1829" — sana "tapettu", kun on kysymys aatteen taistelijoista, tekee paljon kunnioitettavamman vaikutelman matkailijaan kuin muistotaulu sotasankarin vasemmasta korvasta.
Tosinhan me vielä olemme käyneet täällä jossakin museossakin ja kuunnelleet musiikkia Mustaidin suuressa puistossa tai kävelleet Botaanisen puutarhan puolitroopillisessa luonnossa, mutta kaikki tämä ei vielä kuulu siihen, mikä pohjoismaista matkailijaa Tiflisissä huvittaa. Täytyy välttämättä käydä niin kutsutussa Armeenialaisossa basaarissa.
Siellä tuntee todellakin olevansa "Aasian rajalla". Jo kadutkin ovat aito-aasialaiset, ahtaat, koukerot, ja ainoastaan niiden likaisuus on sukua venäläisyydelle — sillä eroituksella kuitenkin että kun Venäjällä rapakossa näkee rehkimässä joko porsaan tai juopuneen, niin täällä tuollaiset eurooppalaiset ilmiöt ovat vieraita ja liassa lätistelee siivo aasintamma tai ikeenalainen hirmu-härkä.
Ei täällä lännen eurooppalaiset vielä paljon ole jalansijaa saaneet. Armeenialaiset suutarit ja parturit, gruusialaiset lakki- ja korukauppiaat, persialaiset mattopohatat ja hedelmäin myyjät, tsherkessiläiset asemestarit ja tikarisepät, mingrelit, guurit, kudrit, abhastsit ja muut — ne ne ovat näiden katujen itsevaltiaita herroja. Ja kyllä ne sen tuntuvat tietävänkin, ei siinä vain kursailla näyttämästä ammattisalaisuuksiaan kaikille ohikulkeville: jos tiflisiläinen suutarimestari on filosoofisesti innostunut saappaantekoon, niin tekee hän sen saamari-soikoon vaikka keskellä katua niin että piikit vain lentelevät ja vasara paukahtelee!