Hei! Mikä huuto ja hälinä siellä nousee, jos sinut muukalaiseksi tunnetaan. Kaikki rientävät kilvan tavaroitaan tyrkyttämään, muutamat osaavat mestarillisesti pelkillä käsien liikkeillä ja silmäniskuilla houkutella sinut kauppaansa, monet juoksevat perässä pitkän matkaa ja huutavat vimmatusti esimerkiksi että saat hopeahelaisen tikarin ainoastaan kymmenestä ruplasta. Siellä on vaarallista kulkea, jos on herkkä joutumaan kiusaukseen jokaisen korean kapineen suhteen, mitä tyrkytetään — ja niitähän siellä on runsaasti. Täytyy olla lujasti edeltäpäin päättänyt, että ostan basaarista esim. kaukaasialaisen karvaviitan enkä mitään muuta — ja kuitenkin ne veijarit saavat sinut houkutelluksi ostamaan lisäksi kaikellaista muuta kaunista, mikä rumasti rutistaa matkakukkaroasi. Mutta hauska vain siellä on kulkea ja kaikkea sitä kirjavuutta katsella. Muistan eräänkin persialaisen vanhuksen, joka väkistenkin vei meidät sisään aarteitansa ihailemaan, taluttaen minua käsipuolesta ja ystävällisesti taputellen olalle. "Mutta emmehän me mitään teiltä osta!" väitin minä nauraen. "Ei tarvitsekkaan — kunhan vain tulette katsomaan!": sopersi ukko huonolla venäjän kielellä. Ja "kiusaaja" näytti meille koko valtakuntansa komeudet, levittäen eteemme mitä loistavimpia persialaisia verhoja ja mattoja, sanoen: "nämät kaikki annan minä teille, jos…" Toverini oli saada aivohalvauksen, kun kysyttyään muutamankin maton hintaa, kuuli korvissansa: "150 ruplaa!" Ja hän läksi juoksujalassa sieltä ulos eikä rauhoittunut ennenkuin oli käyty kefiiriä juomassa. Kai oli hän, maisteri-riepu, vähän uneksinut tulevasta rehtorikodistaan Porvoossa. — — "Ai kuinka kaunis matto herra rehtorilla on!" huudahtaisi joku porvoolainen matammi. "Mistä herra rehtori sen on ostanut?" — Hömm! rykäiseisi hän mahtavasti. "Minä tulin sen ostaneeksi matkoillani Aasian rajoilla." — "Jassoo, onkos herra rehtori niin kauk…" Sataviisikymmentä! Silloin se juuri pamahtikin korvissa tuo hävytön hinta ja tulevan pedagoogin ihana unelma katkesi keskeltä poikki.
Borshòm, 2 p. syysk.
Tämä on luonnonihana kaukaasialainen kylpypaikka haararadan varrella Tiflisin ja Batumin välillä. Sellaista vuoripuron vesiputousta kuin täällä, en ole ikinä missään nähnyt. Puro syöksee alas aivan kuin taivaasta. Uhkeasti kohoavat vuoret molemmin puolin laaksoa, joka kasvaa komeita puita. Täällä ei mahda keskikesälläkään olla liian kuuma. Kylpyvieraita ei näytä olevan erittäin runsaasti — niiden keimailupääpaikka kun on Pjatigorsk, jossa emme viitsineet käydä, vaikka sitä kaikki meille suosittelivat. Tämä kylpypaikka sitävastoin on kodikkaampi, maalaisempi ja sentähden poikkesimme tänne puoleksi päivää. Täällä olisi hauska tehdä ratsastusretkiä pitkin rotkon pohjaa ja vuorten rinteitä. Olen jo ostanut itselleni hopeanvälkkyvän ratsupiiskan…
— — Tietysti monet kuuluisat paikat ovat meiltä jääneet käymättä eikä näin lyhytaikaisella matkalla ehdi kuin pinnaltasivellen tutustua Kaukaasian kirjavaan elämään. (Kuten tunnettu puhutaan tässä maassa noin sadalla eri kielellä). Toverini olisi halunnut käydä Bakun palavilla naftalähteillä tulenpalvelijoita katsomassa — se on eräs ikivanha uskon lahko; minun taas olisi tehnyt mieli käydä täällä elävien duhoboorien ja molokaanien luona — mutta kukkaromme kehoittaa pysymään vain valtaväylillä.
Yöjunassa Kaukaasiassa.
Pilkkopimeä yö… Juna kiitää jyristen vuorten rotkoja. Huonosti valaistut vaunut ovat täpötäynnä makaavia matkustajia, ainoastaan joukko alkuasukkaita istuu valvoen, pitäen villiä rähinää ja puhuen kiivaasti omalla oudolla kielellään. He ovat todella vähän peloittavat tulisine silmineen, tsherkessipalttoineen, pitkine tikareineen. Vielähän nykyaikanakin tapahtuu murhia ja ryöväyksiä kaukaasialaisilla rautateillä… Täytyy siis olla varuillaan. Nukahdan unenhorroksiin, käsi puukon kahvassa — — — Aamulla yhtäkkiä kavahdan seisoalleni ja huomaan kauhukseni että toverini, jonka iltayöllä olin selvästi nähnyt laittautuvan nukkumaan ylälaverille, on kadonnut! Sija on typötyhjä, vaunun ikkuna vieressä auki — villit kaukaasialaiset poissa. Mitä tämä merkitsee? Mihin on toverini hävinnyt? Onko hän pudonnut alas ikkunasta vai… onko hän sysätty siitä ulos — ja rahat taskusta kiskaistu? Se ei olisi mahdotonta yön hiljaisuudessa…
Totisesti on hän poissa! En tapaa häntä siivoushuoneestakaan, en löydä häntä lähimmältä sohvalta…
Esaiias? missä olet Esaiias? Hyvä jumala, näinkö nyt todella kävi!… Konduktööri kulkee läpi korridoorin, lyhty kädessä; näytän hänellekkin tyhjää makuusijaa katon rajassa ja selitän että toverini on kadonnut. Todentotta! Hänkin sanoo muistavansa että tässä makasi valkeatukkainen mies, jolla oli samallainen piletti kuin minulla. Hänkin säpsähtää, ihmettelee, huitasee kämmentään ja — menee kiireesti pois. Minä jään yksin ympärillä kuorsaavien joukkoon.
No niin, minkäpäs tehdylle tekee? Toverini on sysätty ulos yön pimeyteen ja sillä hyvä. Tuhmasti muuten tehty, sillä hänellä oli vähemmän kultarahoja mukanaan kuin minulla. Semmoista siitä seuraa, kun ei kanna vyöllään suomalaista puukkoa! Perhana sentään! Se oli siinä suhteessa semmoinen jukupää lammas se minun toverini. Mutta — "de mortuis nihil nisi bene" — ei vainajasta pahaa. Ei yhtään… Integer vitae — hm… ne surmasivat hänet sittenkin, sittenkin, vaikka hän pääsi elävänä saunapirun kynsistä Tiflisissä. Niin se on: "jota Jupiter vihaa, hänestä se aikoi tehdä pedagoogin". Voi veljeni! Missähän hiiden rotkossa nyt sinun vaalenneet luusi lepäävät? Se oli siivo mies se Esaiias-maisteri — viisas ja filosoofinen — vaikkei se ollut oikein maisterin näköinen…
Kuinka voi laskea leikkiä toverinsa kuolemasta? Niin, kuinka voi?… sitä minä itsekkin ihmettelen. Esaiias! Hoi Esaiias! — Ei vastausta — totisesti on hän kadonnut.