Juna jyskyy ja heiluu. Toverini makuusija on yhä tyhjä, yhä tyhjä… Jännityksissä odotan aamun valkenemista… Kun aurinko vihdoin nousee, löydän hänet kaukaa eräästä pimeästä nurkasta — nyljettynä, skalpeerattuna, niinkuin minusta ensin näyttää, mutta kohta nousee hän ylös haukotellen ja silmiään hieroen ja selittää että oli vahvasti peljännyt putoavansa alas laverilta ja siksi yöllä muuttanut makuusijansa vapaaksitulleelle sohvalle. Peevelin junkkari!
Minä olen hänelle tietysti vähän suutuksissani siitä että hän näin on minua ja konduktööriä suotta säikäyttänyt.
Batum, 3 p. syysk., varh. aam.
Kaupungista kaupunkiin, satamasta satamaan, hotellista toiseen — ja näin jo kolmatta viikkoa yhteen kyytiin siitä kun Suomesta lähdin. Kolme merta jo nähnyt, jättiläisvirrassa vierinyt, jättiläisvuorilla kiipeillyt… Milloin Volgalla kuumana kuutamoyönä, milloin viileällä Kaukasus-tunturilla aamuruskon ihmeellisessä hohteessa, tuonoin kaulaa myöten Kaspian lämpöisissä laineissa — tänään jo alastonna Mustanmeren armaissa aalloissa. Eilen ei kaukana Araratilta — tänään ainoastaan 30 virstan päässä Aasian-Turkin rajasta. Petrovskissa kiilloitti kenkäni persialainen, Wladikawkasissa karkasi niiden kimppuun punapää turkkilainen, Tiflisissä suutaroi niitä ruskeasilmäinen gruusialainen ja täällä Batumissa hankailevat niitä pölystä kreikkalaispojat. Kuka olisi uskonut että Kiannan papin pojasta tuli sellainen Jerusalemin-suutari? Apropos — pyhistä paikoista. Eilen lähetin mainitun Araratin kuvakortin veljelleni, joka on nuori pappismies ja kirjoitin siihen seuraavan tekstin: "Rakas veli! Tässä lähetän sinulle kuvan siitä testamentin vuoresta, jolle ukko Nooan arkki muinaisuudessa takertui. Minä puolestani en voi ymmärtää, missä setä Nooan silmät silloin olivat, koska hän laivansa tälle karille laski, joka on 16,918 jalkaa korkea! Kovasti epäilen että pyhä setä-vainaja oli hiukan hutikassa jo ennen kuin hän testamentin mukaan viinipuita istutti. — Mitä muuten mainitun paikan muistoihin tulee, ei arkista liene löydetty siruakaan, mutta Tiflisissä olen minä nähnyt kummallisia, pässistä nyljettyjä nahkasäkkejä, jotka ehkä ovat juuri niitä setä N—n viinileilejä. Vahinko ettes itse ole täällä kaikkea sitä tutkimassa. Olisi tekaistu polkupyöräretki yhdessä tälle vuorelle tai ratsastettu sinne tämän maan elukoilla: sinä esimerkiksi kaksikyttyräisellä kameelilla — kuvaillen hengessäsi Aabrahamin aikoja ja Eleaasarin Rebekka-retkeä — minä taas aasin tammalla… Toivon ettei veljeni pahastu tästä viattomasta pilasta".
Batum, meren rannalla 8. p.
Oi terve sinä tuttu Mustameri, jonka taurilaiset rannat vuosi takaperin taakseni heitin, luullen silloin etten ikinä sinua enää näkisi! Yhtä pehmoisen sinervänä vipajat edessäni hopeanhohtavien vuortesi välissä, yhtä ihanasti sivelee silmääni ulappasi hienot värivälkkeet. Ja yhtä suloista on taas keinua untuvaisissa aalloissasi ja katsella äärettömällä lakeudellasi liihoittelevia valkopurjeita, muistellen mielessänsä Troijan sodan taruja ja näitäkin vesiä harhailevaa Odyssesta. Sinä olet kauniimpi kuin Kaspia ja monin verroin iloisempi kuin Itämeri, se mun pohjoisen kotimaani kylmä huuhtelija…
Näin juhlallisesti tervehdän minä mielessäni mainittua merta, kävellessäni toverieni seurassa — meihin on näet liittynyt eräs kohtelias venäläinen ylioppilas — pitkin Batumin mailmanmainiota rantabulevaardia, joka virstan pituudelta kasvaa laakereita, oleandereita, magnolioita, palmuja ja muita etelän ylimyksellisiä puita. Olemme juuri käyneet uimassa ja sentähden virkeällä mielellä. Turhaan ne tätä Batumia soimaavat malarian pesäpaikaksi. Lie ennen ollut, mutta nykyään on tehty kuivaustöitä soilla. Sanovat täällä satelevan runsaasti — eipähän meille sada — on mitä ihanin pouta, tuuleskelevan sanovat myös niin tuimasti että puut bulevaardilla torikalloineen kaatuilevat eikä kukaan uskalla silloin mennä rantaan — mutta mepäs emme tästä kaikesta mitään tiedä, meitä suosii mitä mainioin sää. Katselemme rauhassa kasvitieteellisen puutarhan ja siirrymme iltahämärissä "Itämaiseen basaariin".
Siellä kohtaa meitä sama värien kirjavuus ja kansallisuuksien vilinä kuin Tiflisissäkin. Venäläisistä ei täällä tunne hajuakaan. — Kaukaasian vuorelaisen tulinen silmä sekä välkkyvä tikari hohtaa täällä kadunkulkijaa vastaan, oudot kielet sorahtelevat korvissa. Armeenian- ja gruusiankielet Kaukaasiassa ovat edustetut yksin hotellien käymälöissäkin. Katukylteissä tapaa usein suosituksen "aasialainen mestari". Turkkilaisia puukkoja katsellessamme käy selville että myyjä on kreikkalainen. Pedagoogi-toverini alkaa heti skandeerata hänelle Iliaadia — ja kas ihmettä: myöjä rupee samaan vauhtiin jatkamaan Homeroksen runoa! Minä seison ja ihmettelen näitä klassikoita. Ilmi käy että myöjä on ollut Trapezuntin kimnaasiossa, mutta hänen veljensä, uuskreikkalainen, joka seisoo vieressä, ei ymmärrä sanaakaan vanhasta sankarikielestä. Sitten kysäsee toverini oppineelta veljeltä: tietääkö hän, missä Suomenmaa on? "Kyllä", vastaa tämä, "sehän on siellä — Ameriikassa päin". Sitten menemme toiseen myömälään ja minä rupean hieromaan kauppaa turkkilaisesta puserosta. Se herättää yleistä ihmettelyä ja naurua: "mitä herra sillä tekee?" Sitten kuljemme sivu muhamettilaisen rukoushuoneen, jossa Allahin palvelus juuri on alkanut, ja astumme sisään turkkilaiseen kahvilaan. Täälläkös iloista on ja mokka kuinka makeaa. Seinillä turkkilaisia kukkaismaalauksia, kirjoituksia ja puolikuun kuvia. Ja tavattoman kaunis-nuori turkkilainen istuu sohvalla — nähtävästi työmies, mutta harvinaisen kaunis hän vain on. Samassa kuuluu tiukun helinä kadulta ja mies, täysinäinen nahkasäkki seljässään kulkee ohitse. Se on täkäläinen veden myyjä. Olisi hauska tietää, onko suuri eroitus veden ja viinin hinnassa — viini näet maksaa vain kymmenkunnan kopeikkaa pullo.
4 p. syyskuuta.
Istun laakerein ja magnoliain siimeksessä edessäni tuo vihreänsinertävä ulappa ja lueskelen "Mustanmeren sanomia". Toverini matkusti tänä aamuna ylioppilaan kanssa Tshakvaan teepensaita ja kiinalaisia katsomaan. Minun asiani on sillä aikaa hankkia piletit laivaan, joka lähtee tulevana yönä. Me matkustamme täältä Krimmiin.