— — —
Laivassamme on venäläinen kirjailija Doroshévitsh, jonka sanotaan nykyään matkustelevan "jotakin pa'ossa". Aikomuksessa tehdä tuttavuutta miehen kanssa, olen ostanut laivan kirjakauppiaalta yhden tämän kirjailijan teoksista ensin hiukan tutustuakseni hänen henkeensä, ennenkuin uskallan tehdä persoonallista tuttavuutta. Pari itämaista legendaa olen jo ehtinyt lukea ja ne minua miellyttävät. — — —
Lähestymme jo Krimmin rantoja. Feodoosia on jotenkin soma ja siistinnäköinen pikkukaupunki. Istun paraikaa kaupungin puistossa soittoa kuuntelemassa. Kaipaan kovasti naisseuraa ja kadehdin noita venäläisiä ylioppilaita, joilla on tuttavia. Vietävän ikävä… Mutta aika on lähteä laivaan.
— — —
Eräs herrasmies ihmettelee, kuinka minulla on oikeus kantaa kotimaani vaakunaa, jalopeuraa?
Ettekö te sitten saa kantaa kotkaanne? kysyn.
Hän vastaa kieltävästi, selittäen että joka viinapuodin ovelle kyllä saa tämän merkin naulata, mutta ei takin kaulukseen. Myöhemmin saan kuitenkin muilta kuulla, ettei kotkan kantaminen takissa, jos haluaa, suinkaan ole kielletty.
— — —
Olen hyvin väsynyt. Ilta on kaunis. Matkustajat pysytteleivät myöhään yöhön laivan kannella. Nuorta naista, ainoata, joka on keskinkertaisen miellyttävä koko laivalla, hakkailee kiihkeästi eräs pitkänokkainen, hirveän hassun ja kolkon näköinen luutnantti. Mies raukka! — mettä se mörkökin lipahtais, jos vain kielelle tipahtais! Täällä on paljon epämiellyttäviä tyyppejä, sekä herroja että naisia. Vaan missäpä niitä ei olisi…
8 p. syyskuuta.