Hei illall' haa! lari lari lari…
Hei illall' haa! lari lari lari…
Hei illall' haa! lari lari lari…
Lopuksi alkoivat he haukkua kuin tappelevat koirat, raivoissaan ihan takoen päitään yhteen. Kaikista viimeisimmäksi, lopen näännyksissään huutamisesta ja hytkyttämisestä, puristuivat he ahtaaksi kehäksi, jonka keskellä hurjasti pyöri ympäri heidän huumautunut pääpappinsa. Tämä olikin huippukohta muhamettilaisten munkkien tanssissa — ja me läksimme pois.
Kaikilla tavoin sitä jumalaa palvellaan! ajattelin takaisin astellessani lyhdyllä valaisevan tataarin jäljessä. Pyllistelemällä, hytkyttämällä, pyörimällä, jätkyttämällä — kaikki luetaan Korkeimman kunniaksi. Ellen olisi nähnyt että ne olivat ihmisiä, olisin luullut niitä eläimiksi. Mutta sitten muistin että onhan kaikilla kristillisillä kirkkouskonnoillakin määrätyt temppunsa ja huumauskeinonsa niin kutsutussa jumalanpalveluksessaan, jos kohta hienommassa muodossa. Ja sentähden minusta tuntuukin, että sen oikean Jumalan edessä olemme useimmat vielä — vain hytkyttäviä, ruumista väänteleviä dervishejä.
Bahtshisarai, 1 p. lokakuuta.
Tänään olemme kiivenneet khaanikirkon torniin ja istuneet kastanjapuun alla, haaremin portilla, suuressa palatsipihassa. Mutta mitäs siitä: meitä ei päästetty sisään syystä, että valloittaja-kansan ylhäisintä henkilöä odotetaan huomenna kaupunkiin ja palatsia sentähden siivotaan naurettavalla touhulla. Meiltä jäi siis katselematta komeus, jonka lupaa se arabiankielinen kirjoitus, joka kultakirjaimilla on piirretty palatsin rauta-oven päälle, julistaen, että:
"Tämä uhkea sisäänkäytävä, nämät suuremmoiset ovet ovat rakennetut kahden mantereen sulttaanin ja kahden meren khaanin korkeasta käskystä vuonna 959 — — ja Jumala armahtakoon häntä sekä hänen vanhempiaan niissä molemmissa maailmoissa!"
Khaanien vanhalle hautausmaalle ja ruumisholveihin meidät kuitenkin päästettiin. Näytteeksi itämaisesta kukkaiskielestä suomennan tähän muistosanat, jotka siellä ovat erään kuningattaren haudalla:
"Tämä hauta on yhden ihmeen ihanaisen olennon leposija, olennon, jonka hellän ruumiin kohtalo on tasoittanut maan mullan kanssa. Vaeltaja! Rukoile pois-uinahtaneen Melek-sulttaanittaren sielunrauhaa".
Toisella haudalla taas puhutaan "timantista, jonka kaitselmus on riistänyt Dshingiskhaanien helminauhasta ja maahan paiskannut…" Siinä on myös mainittu runoilijaorjan nimi Hamdi, joka lopettaa muistosanansa toivomuksella kuolleen kuninkaansa nousemisesta "paratiisin koristetulle valtaistuimelle".
Enempää emme huolineet Bahtshisaraita katsella, vaan lähdimme pois, aikoen Sevastoopoliin. Ajettuamme rautatie-asemalle, joka on kaukana kaupungista, saimme tietää, että tämänkin päivän pohjoisesta tuleva juna oli myöhästynyt tuntikausiksi. Meidän täytyi siis jäädä odottamaan. En koskaan ole nähnyt siivottomampaa kaupungin asemahuonetta kuin tämä Bahtshisarain. Varsinkin nyt, kun Hallitsijaa odotettiin seuraavana päivänä, oli siellä kaikki epäjärjestyksessä. Kauhea siivo vallitsi II luokan ikävässä ja ahtaassa odotussalissa. — (I luokkaa ei toki ollut olemassakaan). Bufetin lattialla lainehti vesilammikko, täynnä moskaa. Tässä oli olevinaan kovat puhdistushommat: ulkona hääräili hassun näköinen kaupungin poliisimestari, komentaen asettelemaan lipputankoja asemasillalle. Nähtävästi oli hän kovin hätäyksissään siitä, mitä oli tulossa. "Reviisori, reviisori!" ajattelimme me naureskellen. Salin nurkassa istui kolme kollonnäköistä upseeria rähisten pöydässä, nenänsä alla jotain haiskahtelevaa syötävää. Kokonaan epämiellyttävä vaikutus! Ei ole todentotta hauskaa istua tuntikausia likaisessa, pahanhajuisessa asemasalissa, jossa kaiken lisäksi on joka seinällä kirjoitus "Varokaa varkaita!" niin ettei voi jättää tavaroitaan eikä mennä ulos kävelemään.