Valkolan rannassa Muhoksella nostatamme matkatavaramme höyryalukseen, joka juuri on lähdössä, ja otamme herttaiset jäähyväiset tervamiehistämme. Ei se Lehtolainen liikoja kiskonut: 5 markkaa Kiannanjärveltä asti Muhosjoelle! Neidiltä pyysi hän vain markan Vaalasta…
Ja nyt ollaan "laivassa" kohti Oulua menossa.
Jää hyvästi tervavenheeni mustine säkkipurjeinesi! Hyvästi Juho Lehtolainen ja Tapion Kalle. Hyvä oli tulla ja hyvät on muistot mieleeni jäävät, kun myötämyrskyssä elokuun yönä Oulunjärveä lennätettiin… Tätä kaikkea olen muisteleva kuni ihmeellistä unta, kun parin viikon perästä Volga minua kantaa Kaspianmertä kohti. Millä tunteilla olen siellä katseleva ympäristöäni? Millainen on oleva ero suomalaisen tervamiehen ja Volgan venäläisen "purlakan" välillä? — Jää hyvästi raikas ylimaan kansa alkuperäisine tapoinesi! Älköön kulttuurin rämisevä ratas sinä ilmoisna ikänä sinun väyliäsi turmelko! Ja kaukana pysyköön yhä rautahepo. Jumala varjelkoon sitä tulemasta likemmäs Kajaania. Aamen! Tämä on totinen tunteeni.
Junassa kello 12.
Sepä koko hyppäys! Tervavenheestä höyryalukseen, höyrystä ajuriin, ajurista asemalle, asemalta junaan, joka aivan kuin minua varten läksi etelää kohti. Ajuriin noustessani olin jo heittänyt arvokkaat hyvästit matkatoverilleni, joka sanoi jäävänsä päiväksi Ouluun, mutta miten ollakkaan: tunnin perästä, juuri kun juna oli lähdössä, hyppäsi tyttö samaan junaan, samaan luokkaan ja vaunuun, ja istuu nyt tässä punaposkisena vieressäni. Ja meillä on taas yksi matka aina Seinäjoelle asti, josta hän poikkeaa Vaasaan…
Kummallista näin yhtäkkiä tavata itsensä istumassa jyrisevässä junassa, joka kiitää Limingan yksitoikkoisten, ihan sielua näännyttävästi ikävien seutujen läpi — kun muutama tunti takaperin vielä istui suomussalmelaisen tervalastin päällä, ympärillä Pyhäkosken ihana jokiluonto. Tämä ylimeno erämaan elämästä kiehuvaan rautatiemaailmaan tapahtui niin äkkiä etten ehtinyt Oulussa edes muuttaa matkapukuani ja istunpa siis ylläni punanen paita ja jaloissani Tolosen tekemät keltaiset pieksusaappaat. Ja minusta tuntuu että oli suuri synti erota sieltä kodikkaasta erämaastaan ja siirtyä seuduille, missä ihmiset katsovat pieksujani kuin lehmä uutta konttia… Hyi kuinka minä halveksin jokaista, joka ei ymmärrä että nämät Tolosen tekemät pieksut ovat ne maailman parhaimmat jalkineet!… Nyt puhun unissani — muistakaa hyvät herrat että olen noussut jo kello 3:lta Pyhäkosken niskassa. Nukuttaapa niin että jos tuo neiti, joka vieressäni istuu, olisi lemmittyni, painaisin pääni hänen syliinsä ja vaipuisin yhtä sikeään uneen kuin Aatami vainaa, joka ei herännyt, vaikka kylkeä leikattiin. Ja minusta tuntuu että jos ei olisi etiketin sitovia sääntöjä, sen muutenkin voisin tehdä…
Junan sillalla kello 4 j.pp.
Alan hiukan leppyä taas rautatiehenkin. Sain näet Kannuksessa syödä jälkiruuaksi mansikoita kerman kanssa, ja minä olen intohimoinen marjojen ystävä. Sitäpaitsi ostin pari appelsiinia — eikähän näitäkään hedelmiä kasva Suomussalmella, jospa ei Kannuksessakaan. — Edessäni tupakoi kaksi nuorukaista, jotka puhuvat italiankieltä. Toinen heistä heittelee himokkaita silmäyksiä vieressäni seisovaan tyttöön. Vai tänne sinä Don-Juan… ja minä luon murhaavan katseen italialaiseen.
7 p. elokuuta. Kangasala.
Tässä olen astunut alas junasta kello 5 aamulla. Seutu on minulle täydellisesti tuntematon. Odotellessani kyytihevosta olen pessyt kasvoni; kun pestyäni katsoin pesuvatiin, niin luulinpa nuohoojamestarin tässä käyneen. —