15 p. kesäkuuta.
Neljäkymmentä metriä viemäriojaa jo kaivettu! Iivana Karhu on todella karhu korpea raivaamaan. Näkisittepä vaan, miten musta lieju kohoaa syvyydestä ja miten tuhannet puunjuuret katkeilevat Karhun "kynsien", kirveen, kuokan ja kangin alla! Se on varmasti voimakasta maata, ikivanhaa korpipuron pohjaa — tuntuu, kuin moisessa mudassa voisi kasvaa taatelipalmu… Ja kuitenkaan se ei kasva. — Pohjolan kesä on liian lyhyt, Pohjolan tuulet liian kylmät ja aurinko kitsas: tänä päivänäkin on kylmä, ja auringonlaskun jälkeen viilenee ilma neljään lämpöasteeseen. Neljä astetta Celsiusta — se on muka kesää! Ei ui ahvenkaan silmukkaan, neljästä verkostani otin tänään pari kalaa. Kaksi kalaista ja viisi leipää — mitä ne ovatkaan meidän väelle, minulla on paraikaa kasakoita, jätkiä ja kaikenlaista työväkeä. Emäntä on helisemässä. Mutta se on pääasia että viemärioja sellaisella vauhdilla uurtuu. Oh mikä jättiläiskoivujuurikas! Iivana jo illalla oli köydellä tuon suuren käkkyräpuun kaatanut, mutta hirmuisempi leikki oli leikata juurikas poikki ja vääntää irti maasta. Autoin hiukan Iivanaa ja sinne viemärin paltteelle tuo visakinttu kellahti. Sen juurilla prameili vielä jäätikäs, vahva routa, ja kokonaiset telit jäätynyttä mutaa lohkeilivat käsiin. Ihastuin jäämuta-teleihin niin että kannoin moniaan kainalossani kotiini kukkamullaksi…
Mutta ajatelkaapas, rakkaat ystävät ja maailman herrat, sitä että mieheni, nämä rajantakaiset raivaajat, suvaitsivat viettää viime yönsä siellä ojansa liepeellä. Ei tulla taloon, ei soudeta mökkiin, tekaistaan vaan matala havumaja, jossa toinen kylki ammottaa auki — ja nuotiotuli viereen. Siinä kuivaillaan likomärkiä saappaitaan ja sukkiaan ja jyrsitään kuivaa leipäkannikkaa (voita ei saa ostaa nykyään mistään). Yö on niin kylmä että kuura kurkistelee, mutta miekkoset vain makaavat. Työvaatteissaan ilman peittoa, ilman suurmaailman ohutta hotellihuopaa! Siinä sitä kysytään hermoja ja sitkeätä verta, jota ei ole yhdelläkään sanomalehdissämme kuuluisista urheilijoistamme. Mutta pannappa sanomalehtiin että Iivana Karhu ja hänen kuusitoistavuotias risainen veljensä viime yönä voittivat itse Pakkasen niin ja niin monella pisteellä — sitähän irvisteltäisiin tässä muotimaailmassa. Ei, emme siis pane sanomalehtiin: näitä tällaisia korven rekordeja ei reklamoida, vaikka koko Perä-Pohjola tukkisavottaväkineen siinä suhteessa voisi herättää mielenkiintoa.
Kun tulin aamulla heidän majalleen, paikkasi Risto pieksusaapastaan, mutta Iivana seisoi polviaan myöten mutaojassa ja kiskoi, kiskoi… Tietysti isäntänä pidän heitä hyvin sikäli kuin kykenen, tuon sikarit, tuumittelen… Tänä iltana läksin sarkapalttoita viemään, etteivät ainakaan paleltuisi. Yö uhkasi tulla yhä kylmempi. He pitivätkin varovaisimpana siksi yöksi marssia taloni navetan ylisille nukkumaan — turvepehkussa.
16 p. kesäkuuta.
Viemäri kaivettu puhki palstan, se ampuu nyt 60 metriä hiekkarantaan muodostaen kuin mikä pikku Niili "deltan" järveen tullessaan. Mutta pohjassa piilee vielä sulamaton routa…
Jos minulla olisi aikaa, niin kenties seuraisin tuntikausia Iivanani työntekoa, mutta minä teen itsekkin työtä kotonani ja käyn vain pikimältäni raivauksella. Tänään makasin sentään jonkun minuutin heidän havumajavuoteellaan ja puhuimme Iivanan kanssa Lapin tuntureista ja lappalaisten poroajosta. Risto, hän vain hissukseen irvistelee, sanomatta juuri mitään. En saa vielä selvää, onko siinä pojassa henkeä. Nämä taitavat olla erämaan leimaamia sieluja, mittaamattomia umpilampia…
Kun iltaverkoillani kävin, oli Iivana ja Risto jo raivaamassa itse niittypalstaa, yksi kulma oli jo raivattu. Mutta ikävän uutisen minulle Iivana ilmoitti: viimeinen leipäpalanen oli menossa eikä joutaisi keskellä viikkoa kannikan perässä juoksemaan. Omanpitäjäläinen menee vaikka kolmenpeninkulman päähän hartsujensa hankintaan, eikä laske aikaa, mutta tämä rajavienalainen näkyy älyävän ettei raivaus edisty, jos mies vaeltaa kyliä. Mikäs siis auttaa muu kuin antaa heille limppua omista ruuistamme. Ja vielä makeat saijut särpimiksi. Nyt sataa vettä, päivä on ollut kuuma ja aurinkoinen, kaakkurit kaakattavat ja palokärki rimputtelee salolla. Mutta yöksi ei tyynny lännen liehka.
18 p. kesäkuuta.
Myrskyisessä vastatuulessa palasin tänään pikkutyttöineni pappilasta soutaen ja ehdin vasta iltamyöhällä korpikarjalaisteni puheille. Suuria risuröykkiöitä kohosi kuokoksella ja Iivana istui kuivaillen sukkiaan tulella.