3 p. heinäkuuta.
Sunnuntaita vasten yöllä… Tulen uistelemasta kosken niskasta, josta sain komean hauvin. Toisiltana saimme uudella uistimella neljä haukea, joista yksi annettiin niitynraivaajille. Häpsähtipä Iivana aikalailla, kun aamulla kuokkaansa tahkotessa sai isännältään lahjaksi hauvin. Se oli juhlapäivä korvessa, hiiloskalan ääressä. Mutta suola on sota-aikana kallista. Niin, mitä pitikään sanoani. Ylen kovin väsynyt omista päivän töistäni (maalaamiset, nuohoamiset ja kaikenlaiset taloustoimet). Eilen kävivät heimolaiseni korpikuokintaa katsomassa. Mutta turhaan sytyttelemme rovioita, nuo jättiläisröykkiöt satavuotisia märkiä juurikkaita eivät ota palaakseen hevillä. Sininen sauhu hulmahtaa yli korven, liekit räiskävät havuissa, mutta pian tyrehtyy punainen lieska. Nyt on korpeen kokoontunut paljon tovereita Iivanan hommia katsomaan, tarkoitan sääskiä. Toispäivänä käytin palstallani myös erästä taikojenkerääjä-herraa, joka oli matkalla Vienan Karjalaan. — Iivana sai taas ruokarahoja ja souteli kirkonkylään pyhäksi, saamatta suovattakylyä kultaista. Eläköön hikinen työ ja siunausta tuottakoon kerran sekin musta muta, joka näinä päivinä on "kaarteessa" roiskunut. Huomenaamulla nousen vastaanottamaan rahtimiehiä, jotka tuovat kallista viljaa kaupungista asti. Jospa rahani riittäisivät, hätäkös olisi elää näin, ostella mitä haluaa ja teettää mitä työtä tahtoo.
7 p. heinäkuuta.
Suuri juhlapäivä korvessa! Juhlakahvit jätkilleni kuusen juurella havumajan nuotiolla! Sillä se suuri puu, rotkon kuusikuningas, pitkä huiskelo, jonka tyvi oli niin paksu, ettei isäntä ympäri yltänyt käsivarsillaan, se kaataa romahutettiin nyt. Oli tyyni päivä ja kesähelle. Lapset telmivät alasti hiekassa ja minäkin ensi kertaa uin. Sitten hyppäsin puisevaan kankiin, karjalaiset vetivät köysistä, kymmeniä juuria oli hakattu poikki, jättiläispuu keikkui… Me huojutimme, huojutimme ja huusimme.
Sitten se vihdoin tapahtui, kumea kohaus korvessa. — Onpas pölkyssä sahaamista, on totisesti.
Mutta isännällä on kiire omiin taloustöihinsä —. ei jouda kirjoja pitämään. Yön tullen vedän aalloista aina hauvin uudella kultauistimellani. Pihlajat kukkivat, kielot tuoksuvat saaressa, lämpömittari osoittaa kolmattakymmentä astetta, on niin kuuma etten päiväkausiin ole paitaa tarvinnut. Eläköön luonnon vapaus ja työ sekä työn nautinto! Eläköön myös rakkaus — raskaan päivätyön vastapainoksi…
9 p. heinäkuuta.
Kolmattakymmentä astetta varjossa, mutta työmieheni kuokkii, kuokkii ja raivaa. Minä, Isäntä, pulikoin vedessä, vaan Karhut eivät kynsiään kastele. Merkillistä että niin kovassa kuumassa ihminen virvoittaa itseään hikivirralla ja halveksii vettä! Mutta minä luulenkin että Suomen suot ovat kaivetut ja kaivetaan hikivirtojen voimalla eikä Kneipin eikä Müllerin, vielä vähemmin Kuhnen kylvyillä. — Viimeinen sarkaoja on nyt menossa.
10 p. heinäkuuta.
Yöllä satoi vettä kuin saavista kaataen. Karhu viimeistelee töitään. Ikävälle tuntuu päästää miestänsä menemään, mutta rahavaratkin sitä vaativat.